*

Teemu Kammonen

Kaikki blogit puheenaiheesta MTV

Suomen haukutuin tv-ohjelma

Maikkarin Tänään kotona -ohjelma oli 1970-luvulla Suomen haukutuin tv-ohjelma. Se oli myös suosittu ohjelma, jota katsoi yli puolet Suomen naisista. Joukkoon mahtui miehiäkin, kuten Hesarin Jukka Kajava, joka haukkui säännöllisesti ohjelman.

Näin Kajava joulukuussa 1974: ”Voi kauhistus, miten omituiselta maailma näyttää Tänään kotona -ohjelman kautta. Viime lähetyksen perusteella suomalainen nainen kiinnostuu pikkukinkun paistamisesta, froteekankaan leikkomisesta, pienten kukkien ompelemisesta ja ristipistoista yleensä.”

Yksi vitsi kertoo, miten syvällä Saturday Night Live kyntää

Olen toivonut, että MTV:n Saturday Night Livestä tulisi hyvä ohjelma. Suomessa tehdään tällä hetkellä kohtuullisen paljon komediaa, mutta todella hyviä sketsiohjelmia on vähän. Niitä voisi olla enemmän ja siksi olen ollut hiljaa. Se on ollut hankalaa, koska SNL ei ole toistaiseksi ollut kovin hauska ohjelma.

Viime lauantain jakso oli neljäs SNL, jonka katsoin. En ole enää varma katsonko enää viidettä.

Kaupallinen media ja Yle ovat molemmat elintärkeitä

# Olin jo surullinen 1990-luvun alussa, kun paperinen Uusi Suomi joutui lopettamaan. Olen myös seuraillut murhemielellä vasemmistolehtien Demarin ja sittemmin Demokraatin ja Kansan Uutisten vaikeuksia.  Kuulin juuri levottomin ajatuksin, että Hesarilla ja Sanomallakaan ei mene hyvin, vaan leikkauksia on tiedossa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä