Hämähäkkimiehen vala
Olen alkanut vieraantua Journalistiliitosta. Koen surua, kun katson ammattitoimittajien asemaa ja liittomme vastausta tähän muutokseen.
Nyt vallalla näyttää olevan suunta, jossa liittomme profiloituu pääasiassa tuomitsemaan erilaisia työnantajien yt-neuvotteluja ja pätkäsopimuksia. Olemaan huolissaan.
Työelämämme muuttuu lopullisesti. Jos suuntaus on sama kuin Ruotsissa parin vuoden kuluessa alalla työskentelee parisentuhatta työntekijää vähemmän. Ei ole helppoa. Siksi kaikki kunnia ay-liikkeemme työntekijöille, luottamusmiehillemme ja niille, jotka käyttävät aikaansa yhteisen etumme puolustamiseen.
Mutta sitten tulee se iso mutta.
Journalistiliiton vastaus alaa nakertavaan taloudelliseen eroosioon on toistaiseksi ollut muuttua ammattiliitoksi perinteisimmillään: työnantajan vastapuoleksi. Se on uusi asema liitollemme, joka on voinut vuosikymmeniä toimia hyvinvoivalla alalla.
Tässä kehityksessä tulisi liittomme kirittää toiselta puolen ja ottaa aktiivisempi rooli myös itse journalismin, työn sisällön, tavoitteiden ja arvojen kanssa.
Päivittäisessä työssämme median murros on näkynyt selvästi ja näky on paikoin ollut lohduton. Näky kiteytyy viikoittaiseen lukijapalautteeseen, jonka mukaan suomalaisen journalismin laatu on heikentynyt. Laadun mittareita on monia, mutta journalistin ohjeisiin sitoutuneen toimittajan tulisi muistaa, kenen renki on: journalisti on ensi sijassa vastuussa yleisölleen.
Uutisorganisaatiot edustavat nyt toimittajia ja vain toimitus voi kuulua Julkisen sanan neuvoston vaikutuspiiriin. On muistettava, että JSN on toimitusten itsesääntelyelin, ei yksittäisten toimittajien. Yksittäistä toimittajaa valvoo tämän mallin mukaan aina joku julkaisija ja vasta julkaisijaa JSN.
Median murros tarkoittaa yhdeltä kantiltaan sitä, että toimitusten tehtävä on muuttunut. Jos vielä 2000-luvulla kyettiin toteuttamaan näitä yleviä journalistin ohejiden tavoitteita, nyt rinnalla tai rinnan mitan verran edellä ovat taloudelliset ja tuotannolliset velvoitteet.
Osin tähän liittyy niin paljon puhuttu klikkijournalismi, yleisölle tarjottu ilmaispala, joka on alkanut monelle edustaa kaikkea Suomessa harjoitettavaa journalismia.
Tällä markkinalla puuhaa hirmuinen joukko tekijöitä lähtien täyttä soopaa suoltavista blogeista tissi- ja pyllykuvia Instagramista upottavien sivustojen kautta ammattiylpeydellä tehtäviin journalistisiin tuotteisiin.
Kuin samalla kentällä pelattaisiin yhtä aikaa jalkapalloa, rugbya ja jenkkifutista – ja joukossa muutama showpainija.
Samalla journalismiksi mielletyn sisällön tekijäjoukko on laventunut. Toimittaja voi olla toimittaja, vaikka ei olisi koskaan kuullutkaan journalistin ohjeista.
Sananvapauden kannalta tämä on yksiselitteisesti hyvä asia. Koulutetun ammattitoimittajakunnan kannalta taas aika hirvittävä asia.
Ammattitoimittajalla on vain yksi tekijä, jolla voimme perustella oman olemassaolomme: lukijoiden luottamus. Tämä luottamus on jatkuvan arvioinnin alla, mutta myös suorien hyökkäysten kohteena.
Samaan aikaan oma liittomme on ottanut pieniä askeleita taaksepäin ammattitoimittajien aseman puolustuslinjalta. Vanhasta pressikortista on tullut jäsenkortti ilman kuvaa. Ammattiin oleellisesti liittyvistä eduista on vaivihkaa luovuttu. Pressiklubia ei enää ole.
Nostalgiaa? Kyllä. Kyse on symboleista, joiden arvon jokainen ammattitoimittajan tulisi tietää. Rivijäsenen näkökulmasta näyttää kuin oma liittomme ei enää olisi ylpeä journalismin lipunkantaja, vaan yhden etuoikeutetun palkansaajaryhmän edunvalvoja – ja tuo etukin näyttää olevan lähinnä vanhan kaartin konkareiden etu.
Tämä näkyy myös liittomme jäsenten toiminnassa. Kun Linnanmäki päätti lopettaa ilmaisrannekkeen antamisen toimittajille, kuulin kollegoideni toteavan, ettei heillä ole enää syytä kuulua liittoon. Ei, hitto vie! Tuolla perusteella ei olisi ollut alunperinkään syytä kuulua.
Ja toisin päin: mitä ihmettä liitto on tehnyt, jos sen jäsenyyden merkittävin tekijä on ollut kerran kesässä ilmainen vuoristorata?
En kannata toimittajanimikkeen sulkemista kokonaan minkään killan sisään. Kannatan silti muutaman askeleen ottamista tuohon suuntaa. Emme voi jättää ammattikuntamme mainetta vain työnantajien kontolle.
Olen aina onnellinen, kun saan siteerata Hämähäkkimiehestä tuttua sanontaa: suuri valta tuo suuren vastuun.
Toimittajakoulutuksen saanut tai kokemuksen kautta pätevöitynyt ammattilainen saisi olla ylpeä omista journalistin arvoistaan myös ulospäin. Ja pirun ylpeä saisikin olla, kun kykenee nykytyön paineessa pitämään kiinni ohjenuorastaan palvella yleisöään totuudenmukaisella sisällöllään.
Otetaan mallia kirjailijaliitosta tai terveydenhuollon ammattilaisilta. Mitä jos loisimme journalistiliitossa uuden käsitteen: journalistin nimikkeen. Sitä voisi käyttää liittoon kuuluva, ammattitaidostaan ylpeä toimittaja, joka on sitoutunut journalistin ohjeisiin.
Perhana sentään, lisätään tuohon vielä jokin ylevä, seremoniallinen vala, jonka journalisti vannoo julkisesti ja avoimesti.
Journalistin titteli ilmoitettaisiin aina jutun yhteydessä. Luodaan rekisteri, josta kuka vain voi tarkistaa, kuuluuko toimittaja liittoon. Titteli otettaisiin pois toimittajalta, joka toistuvasti rikkoisi valaansa.
Loisimme yhdessä toimittajakulttuurin, jossa ylpeänä kertoisimme kannattavamme totuudenmukaista tiedonvälitystä, joka vielä toistaiseksi on maailman huippuluokkaa. Ja antaisimme ulospäin viestin, että olemme valmiita puolustamaan journalistin voimaa ja kunniaa.
Aloitetaan sillä, että minun pressikortissani on kuva ja siinä lukee paksuilla kirjaimilla: Tässä on Teemu Kammonen. Hän on valan vannonut journalisti, ammattilainen. Kammonen kuuluu ylpeänä lehdistöön ja kantaa vastuun journalismistaan.
Juuri noin. Itse se pitää – ja ammattiylpeydellä häntä pystyyn nostaa.
Ilmoita asiaton viesti
Journalismi on parhaimmillaan taidetta. Ja kuten taiteessa, ammattilaista on vaikea saada aloittamaan ja amatööriä on mahdotonta saada lopettamaan : D
Ilmoita asiaton viesti
Varmaankin paras teksti, jonka olen US:n toimituksen tuottamana lukenut (omistava tahonne kyllä kirjoittelee keskimäärin hyviä juttuja, mutta siinä osatekijänä on, että hän on myös mielenkiintoinen henkilönä).
Näin laatujournalismin kuluttajana — kyllä, tilaan useampaa ns. laatulehteä, tosin niistä suurin osa ulkomaalaisia — sanoisin, että tässä segmentissä olette kapsahtaneet puskaan yhdessä asiassa ja se on nimenomaan tuo totuus: Te asetatte usein moraalinäkökohdista lähtevän paasaamisen totuuden, asioiden totuudenmukaisen kuvaamisen, edelle. Mistä jää nykymaailmassa välittömästi kiinni, koska verkko mahdollistaa nopean tietojen yhdistämisen useista eri lähteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Niko, kommenttiisi Teemun kirjoituksen laadusta ja sanomasta on hyvä yhtyä.
Eipä ole siis itsellä lisättävää.
Ilmoita asiaton viesti
Jos esimerkkinä haluaa lukea moralisoivaa tendenssihöpöä, jossa ei saada liki yhtäkään asiaan totuudenmukaisesti oikein, voi katsoa tuolta:
http://nyt.fi/a1305949290345#
Mutta kun ollaan hyvän puolella pahaa vastaan, niin tämä on sallittua, eikö niin?
Ilmoita asiaton viesti
—
Ilmoita asiaton viesti
Maailmaa syleillen sanottuna, me kaikki olemme vastuussa sanomistemme laadusta ja sananvapautemme tilasta.
En malta olla lainaamatta puolalaista kahvilafilosofia Stanislaw J. Lec’iä: ”Kun sananvapauden kysyntä laskee, sen hinta nousee.” – Ei pelkästään toimittajille.
Nimim. ”Kaikkien Hämähäkkimiesten puolesta” 😀
Ilmoita asiaton viesti
Olet kirjoittanut blogin, joka esittää perustellut perustelut. Iso plussa !
Mitä kaikkea tapahtuu digitalisaation seurauksena 5-10 vuoden sisällä, emme
kaikkea edes ymmärrä nyt .
http://qualityintelligence.net/articles/traditiona…
Ilmoita asiaton viesti
Mitä jos sinä aloittaisit siten, että poistat estot kokonaan ja katsot, että ovatko estämäsi tyypit muuttaneet käytöksiään?
Minä muutin jo ja pyydän siksi anteeksi sitä, kun kirjoitin törkeällä tavalla kun sinä viittasit liian monta kertaa linkkejä jakamalla jo aiempiin kirjoituksiisi.
Mitä jos aloitetaan ihan puhtaalla pöydällä?
Ilmoita asiaton viesti
Kahlailen aika ajoin läpi nivaskan Journalisti-lehtiä, jotka toimittajaystäväni ystävällisesti minulle toimittaa. Läpinarsistisempaa julkaisua en ole koskaan tavannut, en plarannut, enkä pysty kuvittelemaan että sellaista edes voisi olla olemassa.
Ilmeisesti toimittajan arkipäivä on raakaa sen-lauluja-laulat-kenen-leipää-syöt -nöyristelyä, koskapa ammattilehdessä kompensaationa tarvitaan komeita kokosivun omakuvia ja konformistisia kiilto-, anteeksi henkilökuvajuttuja. Todellakin, jokin urbaanisinivihreä propagandistinen yleissävykin lehteä leimaa.
Toki ontto nostatus, ammattitovereiden selkääntaputtelut ja kammottava keskinäinen kehu kuuluvat monenkin ammatin sisäkuvaan. Mutta nimenomaan toimittajien odottaisi olevan omaehtoisia, alykkäitä ja ajattelukykyisiä ihmisiä. Eivät ylpeys, kunnian- tai häpeäntunnot ole ajattelijan ominaisuuksia. Ne ovat alkeellisen ryhmävahvistautumisen tunnusmerkkejä.
Niko Sillanpää tuossa ylempänä kertoo totuuden toimittajiemme moraalisesta kunnosta. Totuuksina tarjoillut jutut tuppaavat usein olemaan jokseenkin johdattelevia. Sitä ei kannata puolustella ”lukevan yleisön palvelemisen” argumentilla, joka käytännössä legitimoi valehtelun koska suuri lukijakunta ei mitään niin inhoakaan kuin kuulla totuutta jostain asiasta.
On vain kaksi vaihtoehtoa, josta toimittajat voivat valita. Joko tehdään ennestään tyhmistä ihmisistä vielä tyhmempiä, tai sitten yritetään edes kirjoittaa jotain viisaasti. Vain jälkimmäinen vaihtoehto tarjoaa mahdollisuuden oppia itse lisää ja ajatella paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Hienosti kirjoitettu ja siihen ei ole lisättävää. Tulisit nyt takaisin blogikirjoituksina, niitä tykkään lukea.
Ilmoita asiaton viesti
Toimittajat elävät omassa kulpassaan. Sen huomaa Twitteristä, joka on toimittajien suosima keskusteluareena. Siellä toimittajat kehuvat toisiaan ja käyttävät muista trollaavaa ilmaisuja.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Teemulle tästä. Duunarin (Teemu) ja kapitalistin (minä) pitäisi olla ylpeä hyvästä journalismista – ja hävetä huonoa (ja olen muuten joskus nuorena ollut myös Journalistiliiton jäsen). Vanhana pieruna haluaisin, etttä ns. loppukäyttäjällä olisi tuote, josta me kaikki voimme olla ylpeitä. Ja juuri nyt en kehu sen enempää punikki- kuin lahtariliittoakaan. Tai anteeksi, työntekijä- tai työnantajajärjestöäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Niklas Herlin
” Vanhana pieruna haluaisin, etttä ns. loppukäyttäjällä olisi tuote, josta me kaikki voimme olla ylpeitä.” Tästä http://jormajaakkola.fi/ linkistä voisi repiä monta etusivun uutista. vaiko, ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.”
Ilmoita asiaton viesti
Teemua saa tästä kiittää, hyvä kirjoitus.
Päätoimittaja ei kyllä mielestäni vedä kovin moniäänistä ja moniarvoista linjaa.
Vai onko julkaisun linjan mukaista, em kuvauksiin sopivaa, että päätoimittaja omassa blogissaan antaa keskustelijoiden rikkoa alustan sääntöjä ja vailla mitään näyttöä tai perusteita mustamaalata laajemmasta kulmasta asiaa katsovia keskustelijoita?
Huusko kommentoi omassa blogissaan.
”Suomessa on monipuolinen ja moniarvoinen media.”-Huusko
”Demokratian tae on monipuolinen ja moniarvoinen media. Niissä maissa, joissa sitä ei ole, yksilö on heikommassa asemassa.” -Huusko
Seuraavaa Obaman lausuntoa ehdotin Huuskolle Usariin julkaistavaksi ja tulkittavaksi, jotta voitaisiin tarkastella globaalia turvallisuustilannetta uudesta kulmasta.
“And since Mr. Putin made this decision around Crimea and Ukraine — not because of some grand strategy, but essentially because he was caught off-balance by the protests in the Maidan and Yanukovych then fleeing after we had brokered a deal to transition power in Ukraine,” Obama CNN:lle
Huusko vastaa… poimin tähän siitä nyt asiayhteydestä irroitellen ja tarkoitushakuisesti vain olennaisen.
”Tämä ainakin venäläisessä valtiomediassa kovasti levitetty ja yhteen suuntaan tulkittu kommentti on siis nyt levinnyt näköjään Suomeenkin.” -Huusko
Suomalaisessa mediassa ei tätä ole tulkittu lainkaan. Olisiko aika?
Tällä Huuskon avauksella on psykologinen vaikutus lukijaan. Alitajuiset negaatiot jotka lukijalle syntyy ”venäläisen valtiomedian levittämästä” ja ”yhteen suuntaan tulkitsemasta” vaikuttavat varmasti siihen miten luotettavana lukija kokee tekstin ja sen esittäjän.
Nyt on muistutettava, että kyseessä on aito CNN nauhoitus, jossa Obamalta pääsee lipsahdus.
Alkaen noin minuutin kohdalta.
https://youtu.be/xAcx5fH4s1Q
Kirjoitin aiheesta bloginkin, johon odotin päätoimijan osallistuvan, osoittaakseen omat kuvauksensa mediasta totuuden mukaisiksi.
Ei näkynyt.
http://rikureinikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/19324…
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kohta viisi ja puoli vuotta liiton eläkeläisjäsenenä olleena on hyvä vilkaista menneisyydestä tähän päivään. Olen monasti todennut, että tekninen kehitys vuodesta 1977 tähän päivään on ollut huimasti laajempi kuin Gutenbergista vuoteen 1977, jolloin sattumalta päädyin alalle. Kohopainossa tehtiin lehteä ja revideeri käytiin lukemassa painossa. Poislähtiessä kirjoitin, haastattelin, kuvasin ja käsittelin kuvat, käänsin, piirsin grafiikat vektoriohjelmalla ja taitoin lehden, joka lähti PDF:nä painoon sähköpostina. Kaikki oli omassa sylissä tekemisestä vastuuseen. Ja vastuu oli yhtä hyvin aikataulujen pitämisestä kuin Journalistin ohjeiden noudattamisesta ja free-juttujen palkkioiden sopimisista. Matkan varrella ehtivät mukaan erilaiset tiedotus- ja markkinointitoimistot, kasvavassa määrin kilpailu ilmaisjakelumarkkinoiden ja asiakaslehtien kanssa.
Nykytilanne näyttää siltä, että asiateksti ja hömppä sekoittuvat iloisesti. Toimittaja ei enää osaa erottaa haastateltavan ja omia mielipiteitään toisistaan. Kieliasu horjuu ja erilaiset yksityiskohdat luetaan väärin. Vakavinta minusta on, että ns. poliittista korrektiutta ei uskalleta enää epäillä. Intimiteettisuoja näyttää varjelevan nimenomaan epärehellisyyttä, vaikka niin ei kai ole ollut tarkoitus. Tuntuu kuin Orwellin romaanin 1984 dystopia olisi toteutumassa 30 vuotta myöhässä.
Ilmoita asiaton viesti
Journalismin heikko laatu on ollut yleisesti tiedossa, mutta ensimmäistä kertaa törmään tutkivaan journalistiin, joka huomaa itse tämän epäkohdan. Tutkivaa journalismia arvokkaimmillaan. Toivon että parannuksenteko on kestävää lajia, sillä esimerkillä on suuri voima.
Journalistien osuutta mielipideilmaston muuttumisesta yrittäjille kielteiseksi en ole koskaan tullut vakavammin ajatelleeksi. Mutta todellakin, journalistien osuus on merkittävä. Suuressa määrin vastuu tästäkin lamasta yritetään siirtää yrittäjien kannettavaksi. ”Ottakoon velkaa ja maksakoon laskun, kyllä tästä noustaan ja ottakoon sitten omansa takaisin. Tärkeintä on että minulle maksetaan nyt ja heti.”
Mutta yhä useampi yrittäjä yhä tarkemmin miettii palkkaamisen riskejä ja Suomesta pois siirtymistä. Se on helppo siirtää vastuu ja vyönkiristäminen muille. Ei ollut vasemmistostakaan noudattamaan omia oppejaan. Ei voida olettaa, että yrittäjien tai valtion pitäisi siihen pystyä. Kyllä tämä koskettaa jokaista.
Ehkä Uuden Suomen toimituksessa on keskusteltu aiheesta, sillä myös Niklas Herlin kirjoittaa samasta aiheesta. Tästä ryhtiliikkeestä täytyy antaa Uudelle Suomelle kiitos. Nyt on kiinnitetty huomiota oikeisiin asioihin.
Ilmoita asiaton viesti
Toimittaja on näkemykseni mukaan uutisalan sinikaulustyöntekijä, jonka tekemien juttujen perspektiivi tulee kustannussihteeriltä tai vastaavalta, joka taas on saanut sen päätoimittajalta. Mikäli ”ruokaketjun” alapäässä oleva ei täysin sisäistä asiaa, silppuaa kustannussihteeri tai vastaava jutusta esiin kuitenkin sen oikean, pyydetyn hengen. Siksi ”perustoimittajaa” syytetäänkin välillä asioista, joihin hän ei ole pääsyyllinen. Kollegoiden selkääntaputtelu helpottaa hieman sen tiedon kanssa elämistä, että tavallaan huoraamallahan tämä elämiseen tarvittava raha tienataan.
Ilmoita asiaton viesti
“Rivijäsenen näkökulmasta näyttää kuin oma liittomme ei enää
olisi ylpeä journalismin lipunkantaja, vaan yhden etuoikeutetun
palkansaajaryhmän edunvalvoja – ja tuo etukin näyttää olevan
lähinnä vanhan kaartin konkareiden etu.”
Journalistiliiton itsensa julkistamissa keskeisimmissä tavoitteitteissa juuri asia tuo edunvalvonnan asia siellä kyllä aina ollut ykkössijalla.
“Suomen Journalistiliiton tehtävä on liiton jäsenten taloudellisen ja ammatillisen aseman sekä työskentely-olosuhteiden parantaminen riippumatta jäsenen työnteon muodosta.”
Journalistiliiton tärkeyslistaa pitää kelata 5-kohtaan saakka ennen kuin mainitaan sananvapautta tai muita journalismin yleviä sanoja. Seuraava 6-kohta palaakin taas takaisin tähdentämään tiukan järjestövoiman tärkeyttä.
Pitäisi melkeinpä katsoa jotakin Presidentin miehiä, tai muita mustavalkoisia amerikkalaisia lehdistöelokuvia. Ennen kuin pääsee kunnolla kunnolliseen fiilinkiin vanhan liiton, vapaan ja korkeatasoisen lehdistön perinteisistä ihanteista. Suomalaisesta Ay-liike journalistiliitosta sellaista on tainnut aina olla melkoisen turhaa etsiskellä.
—
“Journalistin titteli ilmoitettaisiin aina jutun yhteydessä. Luodaan
rekisteri, josta kuka vain voi tarkistaa, kuuluuko toimittaja liittoon.
Titteli otettaisiin pois toimittajalta, joka toistuvasti rikkoisi valaansa.”
Tuo muistuttaisi siis vähän kuin Asianajajaliiton järjestelmää? Myös Asianajajaliiton jäsenyydellä haetaan korkeita eettisiä ja moraalisia arvoja. Valitettava tosiasia vain on että yleisimmin juuri
”>asianajajat ovat osallisina kaikkein suurimmissa kavalluksissa, rahanpesuissa ja muissa suuren luokan rikoksissa.
Heh, analogiana tämä tarkoittaisi että uuden journalistikillan jäseniä varmimmin löytyisi suurimpien uutisankkojen kirjoittajina.
—
Valtaosa ammattivalokuvaajista on jo joutunut antautumaan miljoonien ilmaisten kännykkäkamerakuvaajien ja kymmenientuhansien ilmaisten nettiblogien edessä.
Hesarissa oli runsas viikko sitten yhdestä tällaisesta 58-vuotiaasta kuvaajasta, joka oli suorittanut 2-vuotisen perushoitajan tutkinnon, ja siirtynyt mielisairaanhoitajaksi.
Tuollaiset blogistin ehdottamat keinot hyvinkin saattavat joksikin aikaa nostaa oman väen keskuudessa henkeä ja uskoa tulevaan. Digimato sen kuin lisääntyy ja laajentaa elintilansa kaikkialle. Se järsii vauhdilla kaikkia aloja, myös journalistiikkaa.
Yrittänyttä ei laiteta, joten lykkyä tykö. Tosin alan ulkopuolisena en osaa juurikaan nähdä että tuollaiset uudet, rekisteröidytkään tittelit, saisivat nykykehitystä hidastettua.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitokset Teemu Kammonen erinomaisesta, syvällisestä ja todellisesta analyysistä toimittajien laadun tilanteesta. Silti tällaiset ovat vain pisara meressä kun näitä pohteita soisi jokaisen toimittajan iltarukoukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Paatuneena pilkunhässijänä on pakko paria juttua kommentoida:
a)showpainipromoottorina en ymmärtänyt analogiaa, me tuotetaan rehellisesti ja avoimesti viihdettä ilman mitään agendaa, ken ei tähän usko voi poiketa 2.5 Hotelli Presidentissä toteamassa tämän itse.
b)jos Hämis sitaatti on sinun suosikki niin kannattaisi kääntää se oikein ”With great power comes great responsibility 😉
Ilmoita asiaton viesti
Loistava analyysi, kiitos!
Tämä huolissaa(n) oleminen on varsinkin YLE:n toimittajien lemppari. Kaiken huipuksi sanan taivutus on mahdotonta. Minä olen huolissaa, sinä olet huolissaa, me olemme huolissaa, te olette huolissaa ja sitä rataa.
Isompi asia on suoranainen sensuuri, mitä varsinkin YLE ja Hesari harrastavat ja toisaalta lähdekritiikki on olematonta, jos on omasta lempilapsesta kyse. Ilmastoon liittyvä uutisointi kuuluu tähän sarjaan.
Puhdasoppiset pelottelu-uutiset kopioidaan uskollisesti ulkomaisesta lehdistöstä ilman kritiikin häivää, mutta jos jossakin tutkimuksessa on todettu, että kasvien kasvu onkin kiihtynyt eikä hidastunut pienen lämpenemisen ja hiilidioksidipitoisuuden kasvun seurauksena, Suomen media vaikenee kuin muuri.
Osaatko muuten kertoa, miten kansainvälisesti saatiin aikaan se, että globaali lämpeneminen (global warming), muuttui muutama vuosi sitten kuin taikaiskusta termiksi ilmastonmuutos (climate change)? Syyhän oli se, että ilmasto ei ollut yli kymmeneen vuoteen suostunut lämpenemään, niin termi piti muuttaa, mutta miten ihmeessä se organisoitiin maailmanlaajuisesti niin samanaikaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Allekirjoitan ilmastokritiikin täysin. Minua ihmetytti ja ihmetyttää edelleen, että uutisoidaan kritiikittä ilmastoasioita.
Minussa on ilmeisesti jotain vialla, kun ajattelen omilla aivoillani enkä katsele sinisilmäisesti näitä ilmastouutisia minkään lasien lävitse.
Asiasta toiseen, en millään voi ymmärtää miten ihmiset voivat toimia järjen toimintaa vastaan:
Minä olen kovasti yrittänyt kertoa esimerkiksi äidilleni eduskunnan vaaliäänestyksestä ja hän jääräpäisesti jatkaa edelleen puolueen äänestämistä ja erityisesti yhtä henkilöä kohden, olen jopa näyttänyt hänelle epäkohtia ja kuinka edustaja ei koskaan vastaile mihinkään. Siitä huolimatta äitini edelleen äänestää puoluetta ja henkilöä varten tosiasioita vastaan.
Äitini hehkuttaa sitä, että kuinka hienoa on saada Ahvenanmaalle monta tuulivoimalaa ja että sähkölaskukin tulee olemaan halpaa. Minä olen koittanut esittää hänelle tosiasioita lähteillä ja siitä huolimatta hän vaan jatkaa itsepetosta hehkuttamalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä meissä jotain vikaa on Topi.
Ilmastoasioissa liikkuu niin suurta sontaa, että ei voi todeksi uskoa, mutta monet niin tekevät.
Huippusuoritus tällä alalla nähtiin ja kuultiin YLE:n aamu-TV:ssä viimevuoden lopulla, kun probagandatoimittaja Mika Mäkeläinen oli käynyt Etelämantereen niemimaalla katsomassa pingviinien vointia. Hyvin voivat, mutta haastattelija ihmetteli, että miten ilmastonmuutoksen edetessä mantereen ympäröimä merijää voi olla mittaushistorian ennätyslaajuudessaan, niin Mäkeläinen myönsi, että varmuutta ei ole, mutta yksi arvio on, että mantereen jäiden sulaessa suolaton vesi valuu meren pinnalle ja koska se jäätyy lämpimämmässä kuin suolainen vesi, se on jäätynyt laajoiksi kentitksi.
Kun tämä ilmiö on tapahtunut Etelämantereen keskitalvella, voi vain ihmetellä, miten se mannerjää on sulanut yli 50 asteen pakkasissa ja valunut sitten nolla-asteiseen mereen ja jäätynyt sen pinnalle?
Yrittääköhän joku panna paremmaksi?
Hirveä tarve on keksiä ilmastonmuutos syylliseksi ihan jokaiseen outoon asiaan, kun ei voida myöntää, että ainakaan jokapaikassa ei ole lämmennyt eikä kohta pariin vuosikymmeneen juuri missään.
Tutkiva journalismi, haloo!!
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus Kammoselta.
MItä muuta voi odottaa journalismille tapahtuvan, kun sitä edustavaa ammattinimikettä, toimittajaa, ei ole harvoina ammttinimikkeinä Suomessa edes suojattu. Perusta sitten tällaiselle porukalle liitto ajamaan niiden asioita.
Toimittajaksi saa ja voi Suomessa ryhtyä kuka tahansa täysin ilman että on opiskellut mitään ammattiin tarvittavia taitoja. Kokeilkaapa samaa käytäntöä rekkkuskien tai lääkärien kanssa. Voisi autoalan liitto tai lääkäriliitto älähtää ja kovasti.
Mutta ei Journalistiliitto.
Näkeeekö kukaan muu tässä mitään hälyyttävää? Siis koskien toimittajien ammattitaitovaatimuksia?
Mediatalot voiva palkata kadulta kenen tahansa toimittajaksi ja kun seuraa mediatalojen journalismin tason laskua, niin näin on paljon tehtykin.
Journalismin ongelman voi esittää yhdellä hyvällä esimerkillä. Koska mediatalot ovat unohtaneet miten hyvää journalismia tehdään ja toimittajat ovat siirtyneen objektiivisen tiedonjakamisen sijaan kirjoittamaan omia mielipiteitään uutisina, on tämä aiheuttanut kymmenessä vuodessa esimerkiksi Helsingin Sanomissa dramaattisen levikin tippumisen. Vuonna 2003 HS:n levikki oli 440 000, viime vuonna enää 285 000. Viimeisinä vuosina tilaajien määrä on tippunut 30 000 vuosivauhtia.
HS on vielä niukasti Suomen suurin lehti tilaajien määrällä laskettuna, mutta ei kauaa. Aku Ankka menee tätä vauhtia vuoden päästä ohi. Aku Ankalla on 260 000 tilaajaa.
Aku Ankan tilaajamäärät pysyvät vuodesta toiseen melko vakioina. Syy tähän on se, että lehdessä on aina panostettu hyvään suomen kieleen (josta se on saanut monet palkinnot) ja hyvään toimitukselliseen työhön.
Miksi tämä hyväksi havaittu ja yksinkertainen journalistinen keino ei kelpaa perinteisille mediataloille?
Ps. tuosta Helsingin kansainvälisestä pressiklubista. Se on pohjoismaiden vanhin lehdistöklubi ja se on ollut tapaamispaikka niin ulkomailta maahamme saapuville kun suomalaisillekin toimittajille. Nyt se on vähän niin kuin hiljaisuudessa ja nopeasti ajettu tilattomaksi. Uudesta tilasta ei ole tietoa ja tuntuu ihmeelliseltä, että jos edellisen paikan vuokrasopimus loppuu, ettei uutta ole ennakkoon katsottu tilalle. Homma haisee alasajolta.
o tempora o mores eli vapaasti itse suomennettuna moraaliton temppu.
Ilmoita asiaton viesti
Minä otin Aku Ankan takaisin tilaukseen, sitä ennen oli media yrittänyt 10 vuotta mainostaa samaista lehteä, koska olin pikkuvauvana 3-vuotiaasta lähtien ollut heidän vakioasiakkaansa.
Aku Ankkaa luki/lukee monetkin tieteelliset nerot häpeilemättä ja on jopa muutamia keksintöjä saatu samaisesta lehdestä, missä asiaa on pidetty fiktiona mutta jälkeenpäin onkin faktaa.
Yksi paras kohtaus oli lehdessä Aku Ankka-kohtauksessa, missä Akun holhokeilla oli karannut leija puuhun ja Aku joutui ensin kieltäytyessään ja jälkeenpäin hakemaan sitä leijaa ja lausui kohtauksessa kiivetessään puuhun:
”Mikä pistää minut tekemään tämän? Hullu kuin hattumaakari ja sinetti päälle.” Nämä lausahdukset pistivät minut etsimään syitä niihin ja saamaan vastauksia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos blogisti Teemu Kammoselle, kun ei kirjoittanut sanaakaan urheilutoimittajista.
Heidän mainitsemisensa ja puolustamisensa olisi vienyt pohjan koko kirjoitukselta.
Urheilujournalismissa kiteytyvät epä-älyllisyys, kritiikittömyys ja asenteellisuus. Työn sisältö, tavoitteet ja arvot lienevät outoja käsitteitä useimmille urheilutoimittajille.
Ilmoita asiaton viesti
Tsurnalistit voisivat ottaa mallia uuslibertaarien opeista; ryhtykää yritttäjiksi. Se kuulemma ratkaiseen nykyisin kaikki mahdolliset ja mahdottomat ongelmat.
Ei tarvitsisi sitten miettiä sitä työnantaja-työntekijäsuhdetta, kun kaikki olisivat friilansseja ja alihankkijoita.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, friilanssi on oikea suomennos, friilansereita ei ole olemassakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä näkökulma ja kirjoitus.
Jokaisessa some-suomalaisessa tuntuu asuvan nykyään pieni toimittaja. Toisaalta jotkin mediat ovat menneet somettamisen suuntaan Yle etunenässä.
Brezneviläisyyskin vaivaa. Esimerkiksi STT on kaivanut maata jalkojensa alta. Miksi lukea STT:n mauttomiksi ja hajuttomiksi moderoimia uutisia, kun verkossa pääse helposti alkuperäisen uutisen lähteelle.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on totta, minä olen monesti huomannut, että STT:n uutisia kopioidaan kaikkialla ja työnnetään uutena uutisena netissä laajalti ja sinisilmäiset uskovat STT:n uutisiin.
Olen tavakseni ottanut asioista selvää katsomalla Suomen ulkopuolella olevia uutisia ja lähteitä. Harvoin STT:n uutisiin on puututtu virheellisinä ja vaikka uutinen korjattaisiinkin, niin edelleen muissa medioissa tämä virheellinen uutinen toistetaan korjauksesta huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Pitääkö tässä jo tehdä se johtopäätös, että blogisti ei alennu vastaamaan saamiinsa kysymyksiin? Omaani en kyllä odottanutkaan. Niin monelle olen vastaavan esittänyt ja aina on vaiettu kuoliaaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Hämähäkkilausuntaasi kommentoisin, että kyse on suuresta voimasta, joka tuo mukanaan suuren vastuun.
Arkikielessä tämän lauseen toi esille Stan Lee:
http://en.wikiquote.org/wiki/Stan_Lee
”WITH GREAT POWER THERE MUST ALSO COME–GREAT RESPONSIBILITY!”
Medialla on vastuu lukijoistaan. Mielestäni myös vastuu esittää vaalien aikana niistä pienpuolueista, ketkä eivät saa myrkyllisen rahan voimalla näkyvyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Taita journalistien ongelma olla suurempi mitä luullaan, sillä Uuden Suomen uutisista merkittävä osa koostuu puhenvuoron tekstien pohjalle. Eli journalismin ongelma on hyvin pitkälle se että heidän ei tarvitse lukea kuin asiantuntijoiden blogeja, mutta tehdä huomattavasti vähemmin haastatteluja, sillä haastateltavat ovat asiat jo blogeissa kertomaan.
Eli Suomen journalistien ongelma on siinä, että heidän pitää osata asiat kertoa paremmin kuin se on jo kirjoitettu, joka taas vaatii neutraalia asioiden käsittelevistä, josta voi hyvin journalistien täysin vailla kritiikkiä olevien asioiden leimaaminen populistiseksi, joista kummallisia on täysin vailla tutkivaa journalismia oleva maahanmuuttopolitiikka. Joka toisaalta osoittaa juuri sen kuinka orjan asemassa Suomen toimittajat ovat ja kuinka kaukana he ovat avoimesta tutkivat journalismista.
Ilmoita asiaton viesti