Teemu Kammonen

Kehitysblogi: Uusi blogieditori

Tänään se tulee. Uusi blogieditori.

Yksi kevään tärkeimmistä projekteistamme on ollut parantaa teidän bloggaajien työkaluja Puheenvuorossa ja Vapaavuorossa. Olemme saaneet paljon palautetta editorin (toisinaan vaillinaisesta) toiminnasta.

Erityisesti tableteilla ja Windows 8 –tietokoneilla vanha editorimme on toiminut kauniisti sanoen heikosti.

Nyt tähän tulee muutos. Uudistuksessa on kestänyt, sillä olemme halunneet varmistua editorin toiminnasta suurimmalla mahdollisella laitekannalla.

Kenttä, johon tekstit kirjoitetaan tai tuodaan voi kuulostaa yksinkertaiselta ominaisuudelta, mutta kyse on blogipalvelumme sisällön ja toiminnan kannalta yhdestä tärkeimmistä käyttöliittymistä. Siksi uudistus on toteutettu huolella ja harkiten.

Suosittelemme edelleen, että blogit kirjoitetaan jollain ulkopuolisella tekstinkäsittelyohjelmalla ja teksti kopioidaan siitä editoriin. Editorissa voi lopuksi viimeistellä muotoiluja.

Uudella editorillamme toisinaan nähty X0X1-teksti ei enää ilmesty blogitekstin alkuun.

Päivityksestä seuraa palveluumme noin vartin mittainen käyttökatko, joka ajoittuu noin kello 14:ään tänään keskiviikkona 23.4.

Toivomme ylläpitoon palautetta uudesta editorista ja sen toiminnasta. Kommentit, kysymykset ja kehut voi ohjata tämän blogin kommentteihin tai suoraan minulle sähköpostilla. Minun yhteystietoni löytyvät täältä: https://oma.uusisuomi.fi/yhteystiedot

Hyviä keskusteluhetkiä!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Huoltokatko on nyt ohitse. On aika kommenttien!

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Huomattava parannus. Blogia julkaisematta havaitaan, että nyt Windows 7 Professionalissa blogialusta ottaa Wordista kopioitua tekstiä vastaan. Aikaisemmin näin ei ollut, mitään ei tapahtunut tai siirtynyt. Kappalejaotkin näyttävät olevan kunnossa, samanlaisia kuin alkuperäisessä Word-dokumentissa.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Hyvä kuulla. Nimenomaan tähän Wordin / OpenOfficen yhteensopivuuteen olemme kiinnittäneet huomiota.

Nyt copypaste toimii automaattisesti JA erillisen ikkunan kautta.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Perk... nyt on vaikeaa olla kirjoittamatta, vaikka muutakin tekemistä olisi.. Kiitokset!

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen Vastaus kommenttiin #7

Hyvä kuulla. Salainen tavoitteemme on tietenkin tuhota käyttäjiemme vapaa-aika siten, että blogipalvelumme orjuuttaisi koko kansan bloggaamaan. Kuten Facebook on tehnyt ihmisille :)

Mutta vakavasti puhuen, toivomme, että aikaa jää muuhunkin. Parhaat ideat tulevat silloin, kun ajatukset ovat jossain muualla.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #9

Tekstin tasausta minä olen pohtinut pitkän aikaa.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen Vastaus kommenttiin #13

Tasaus on mahdollinen lisäominaisuus. Nykyisellä palstanleveydellä se kuitenkin hankaloittaa hieman lukijan lukukokemusta.

Tasatut palstat toimivat parhaiten tilassa, joka on noin puolet nykyisestä palstastamme.

Voin laittaa tasaustyökalun koekäyttöön, jolloin voit katsoa, onko se hyödyllinen vai haitallinen tekstin muotoilun kannalta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Alleviivaus! Hienoa! Nimittäin se pelkkä vahvistettu teksti ei oikein erotu kunnolla yksittäisten sanojen kohdalla (voi olla resoluutiopohjainenkin juttu).

Nuo editorin namiskat ovat vain vähän tylsän harmaita, mutta kaiketi niihinkin tottuu. Saako niihin pienellä vaivalla hieman väriä?

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Kyllä. Alleviivaus otettiin mukaan.

Värit ovat valitettavasti nyt nuo. Vaatisi todennäköisesti editorimoduulin muokkausta kooditasolla, mikä ei suoraan sanottuna ole kovin järkevää meidän kehitysresurssiemme kannalta. Mieluummin suuntaamme tuon työpanoksen muihin parannuksiin.

Tutkimme kuitenkin asian.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kuten jo kirjoitin: jos pienellä vaivalla onnistuu. Jos ei niin pienempi vaiva on antaa omien fotonivastaanotinpallukoiden totuttautua harmaisiin kuvakkeisiin. :)

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kiitos, huomattava parannus Widowsin käyttäjä kannalta.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa
Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Windows-käyttäjiä on paljonkin. Mittarimme kertovat, että valtaosa bloggaajistamme käyttää Windows 7:ää tai kasiversiota.

Nyt mukaan saadaan myös tablettiväki sekä kännykkäihmiset.

Anne Lindell

Hmm... minä taiteilijana/graaffikona haluaisin, että kuvien upottaminen tekstin sisälle olisi mahdollista. Näin on esim. Aamulehdessä. Minun mielestäni kuva on todella oivallinen tapa viestittää sanomaa selkeästi ja nopeasti; "Yksi kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa".

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Kuvien upottaminen on yksi toiminto, jota tutkimme esityössä ja jatkamme tutkintaa edelleen.

Ominaisuutta on pyydetty meiltä, mutta vain muutaman bloggaajan toimesta. Valtaosa ei tätä tarvitse. Olemme olleet yksinkertaisuuden kannalla.

Katsomme, josko tämän uuden editorin kanssa voisimme tuoda ominaisuuden käyttöön helposti. Voihan olla, että bloggaajat eivät kaipaa ominaisuutta, koska sitä ei nyt ole.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Monasti käsittelemäni aiheet vaatisivat käyrää tai scatterplottia, tai kuvankaappauksen esittelyä mieluiten tekstin yhteydessä. Toisaalta, ulkopuolisiin lähteisiin tai kainalokuvaan viittaus ajaa melkein saman asian.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Hmm, pieniä ongelmia. :)

Editorissa uudet ominaisuudet, kuten alleviivaus ja reunojen tasaus näkyvät ihan ookoo, mutta ei enää itse blogissa.

Toinen ongelma: en voinut liittää suoraan .doc -tiedostoa, koska selaimen turva-asetukset eivät salli sitä. Yritin etsiä Firefoxista tällaista asetusta, mutta en löytänyt. Osaatko kertoa, mikä vipstaaki minulla on väärässä asennossa tätä varten?

Kiitos.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Jaahas. Täytyypä vielä tarkastaa nuo muotoiluasetukset. Alleviivauksen epäonnistuminen kielii siitä, että järjestelmämme kirjoittaa tyylit uudelleen julkaisuvaiheessa. Minulla on ajatus, miten homma skulaa. Tutkin sen huomenissa.

Docien liittäminen on tosiaan selaimen turvaominaisuuksien estämää. Useimmat selaimet estävät verkkosivuja käyttämästä tiedostojasi kovalevyllä. Asiaan on kaksi neuvoa.

Koska olet mitä ilmeisemmin ns. edistyneempi käyttäjä, aloitetaan teknisellä. Selaimen asetuksista voit sallia http GET -komennot kovalevyllesi. Tämä oli muistaakseni jemmattu jonnekin lisäasetusten perukoille. Huomaa kuitenkin, että tämä mahdollistaa eri sivujen käyttää kovoasi tarkoituksiin, jotka vaihtelevat.

Sitten neuvo vähemmän teknisille käyttäjille: älä hyvä ihminen salli verkkosivujen käyttää kovalevyäsi! Tulee viiruksia, tuhoa ja kuolemaa! (Ei mikään vitsi, älä todellakaan salli tuota.)

Paras tapa on kopioida teksti Wordista leikepöydälle ja liittää se editoriin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Jees, noudatan mielummin neuvoasi nro 2. :D En nyt halua Avastiani laittaa ylitöihin. :)

Toivottavasti muotoiluseikat korjaantuvat. Kiitos.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Teemu:

"Älä hyvä ihminen salli verkkosivujen käyttää kovalevyäsi!"

Kiitos varoituksesta, kerropa tarkemmin mitä tarkoitat?

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen Vastaus kommenttiin #23

Tavalliselle selaimenkäyttäjälle tämä ei ole mikään ongelma. Yleisimmissä selaimissa kovalevyn käyttö verkkosivujen kautta ei ole mahdollista perusasetuksilla.

Kuitenkin selaimet mahdollistavat sen, että jokin verkkosivu voi lähettää pyyntöjä suoraan tietokoneen kovalevylle ja siellä oleviin tiedostoihin. Tämä on kätevää esimerkiksi koodatessa tai muissa kehityskokeiluissa.

Selitetään vertauksen kanssa. Kovalevysi on kioskin tupakkahylly, joka on piilotettu katseilta oven taakse. selaimesi on myyjä, joka päättää, asiakaskohtaisesti, mitä kukin asiakas voi hyllyltä saada. Verkkosivu on asiakas, joka pyytää askillista (esimerkiksi selaimen välimuistiin tallennettua evästettä). Tämä on hyväksyttävä pyyntö ja selain luovuttaa tupakat, jos asiakas on täysi-ikäinen.

Selaimen avaaminen tarkoittaisi samaa kuin että päästäisit asiakkaat itse asioimaan tupakkahyllylle ja vielä sijoittaisit röökiständin kioskin ulkopuolelle. Suurin osa ihmisistä ei pöllisi, mutta Joku tulisi varkaisiin ennemmin tai myöhemmin.

Toivottavasti tämä analogia selittää hieman ymmärrettävästi, mistä on kyse. Sanotaan nyt vielä, että normikäyttäjän ei tarvitse moisesta huolestua. Ehkäpä meidän on syytä ottaa tuo doc-tiedostojen liittäminen pois editorin toiminnoista. Ei kovin käytännöllinen ja tod näk herättää enemmän ihmetystä kuin iloa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin Vastaus kommenttiin #25

Juuri noin mulle kävi. Puoliväkisin avasin itselleni linkin katsoakseni lätkämatsia - ja kohta kioskini olikin auki kaikille ohikulkijoille. Pitää olla todella tarkkana siitä, mihin antaa luvan ja mihin ei.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

KIITOS uudistuksesta. Sain naputeltua blogin IPadilla tai kuten tuttavallisemmin sanotaan IPATILLA. Ja tällä kertaa kappalejako onnistui eikä teksti mennyt yhteen mössöön.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Tämä oli tarkoitus. Hieno homma, että palvelumme käyttö on jälleen hieman helpompaa. Pienin askelin kohti parasta.

Alexius Manfelt

Teemu hyvä, taidan olla jotenkin vaan tyhmä, mutta en huomaa mitään eroa aiempaa mahdollisuuteen kirjoittaa tänne tekstiä.

Olen ryhtynyt käyttämään IE-selainta, koska minulla on kaikki Office-härpäkkeet niin se tarkistaa oikeinkirjoitukseni. Jos vain viitsin virheiden runsaslukuisuuden tähden korjaukseen ryhtyä. Mikä siis on muuttunut, tosin minä olen nyt entistä vanhempi ja osaamattomampi!

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Et ole tyhmä. Olemme pyrkineet siihen, että ne käyttäjät, jotka eivät ole kohdanneet vanhan editorin kanssa pulmia, eivät kohtaisi niitä nytkään.

Voit siis huoleti jatkaa bloggaamista vanhaan malliin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Alustalle suoraan kirjoitetun tekstin muokkaamisessa oli ongelma. Yritin leikata pois osan alustalle muualta kopioitua tekstiä siinä kuitenkaan onnistumatta. Leikkaus ei toiminut ainakaan minulla. Mistähän mahtanee johtua?

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Kiitos tiedosta. Kerrotko hieman lisää ongelmasta:
-Käyttöjärjestelmä, selain ja versionumerot jos tiedät
- käytitkö leikkaamiseen selaimen leikkaa-toimintoa (ctrl+x) vai perus pyyhintänäppäintä näppäimistölläsi?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Win 8.1 64-bittinen käyttöjärjestelmä, ja selain google chromen versio 34.0.1847.116 m.

Käytin leikkaamiseen sakset-symbolia (muistaakseni), saattoi olla blogialustan alapalkissa, mikäli muistikuvani on oikea, jolloin aukeni ikkuna, josta leikkaa valinta ei toiminut.

Toivottavasti muistin oikein tapahtumaketjun kulun.

Toimituksen poiminnat