*

Teemu Kammonen

Pitkä minuutti Sokoksen parkkihallissa 14.1.2013 klo 17.35

  • Yksityisoikeudellinen pysäköintivalvontamaksu ja parkkilipuke.
    Yksityisoikeudellinen pysäköintivalvontamaksu ja parkkilipuke.

Nyt alkoi kiinnostava projekti. Olin siviiliasioissa eilen Hakaniemessä. Pysäköin autoni Sokoksen alakerran parkkipaikalle ja lähdin hakemaan kolikoita parkkiautomaattia varten. Olin poissa muutaman minuutin.

Tulin takaisin ja maksoin pysäköintiä kolmen tunnin ajalle. Auton pyyhkijän sulan alla odotti ihana yllätys: yksityisoikeudellinen pysäköintivalvontamaksu.

Pääsi kirosana. Ja toinen.

Tarkastelin kuittia lähemmin. Maksussa komeili täsmälleen sama minuuttiluku kuin mikä pysäköintilipukkeessani. 14.1.2013, klo 17.35.

Pysäköinninvalvoja näkyi jo valokuvaamassa seuraavaa autoa toisella puolen parkkihallia. Nopea kaveri. Oli ehtinyt saman minuutin aikana kirjaamaan auton tiedot, tulostamaan kuitin ja siirtymään noin 30 metrin matkan ottamaan kuvia toisesta autosta.

Tai sitten ei. Lippuautomaatilta oli nimittäin esteetön näkymä parkkipaikalle. Ketään ei näkynyt, kun maksoin pysäköintiäni.

Valitin asiasta ensin pysäköinninvalvojalle, joka kertoi odottaneensa ”vaadittavat” 5 minuuttia. Sama lukee valvontamaksussa. ”Etkö nähnyt minua tuossa”, valvoja kysyi ja osoitti jotain parkkihallin hämärämpää nurkkaa tuuletuslaitteen takana. No en nähnyt en. Erinomaisesti odotettu, valvoja hyvä!

Tapahtunutta ei kuitenkaan voinut enää korjata, koska laite oli jo lähettänyt tiedot järjestelmään. Kova luottamus valvojaan, sanoisin. Ihminen kun tuppaa olemaan teknisten järjestelmien heikoin lenkki.

Nyt yksityinen firma vaatii minulta 60 euron valvontamaksua pysäköinnistä, jonka olen maksanut. Tässä on kaksi vaihtoehtoa: joko pysäköinninvalvojan kello edistää tai lippuautomaatin kello jätättää.

Tai sitten valvoja oli näpytellyt viiden minuutin odotusajan valmiiksi kuitille. Mutta tällaiseen inhimilliseen pahuuteen emme usko. Emmehän?

No, tein hetki sitten reklamaation pysäköintifirmalle valokuvineen päivineen. Valvontamaksun takana ja yhtiön verkkosivuilla kerrotaan monisanaisesti yksiselitteinen viesti: reklamaatio ei siirrä maksupäivää. Aikaa on kaksi viikkoa, joka sattumoisin on sama kuin valvontayhtiön käsittelyaika reklamaatiolle.

Parhaassa tapauksessa veivaamme siis yhtä kuuden kympin maksua edes takaisin minun ja parkkifirman välillä siitä syystä, että kuittilaitteelle syötettyä tietoa ei saa enää takaisin. Mutta eipä vielä vajota kyynisiksi.

Hyvä puoli asiassa on se, että nyt te, rakas blogiyhteisö, saatte seurata tätä näytelmää reaaliajassa tämän blogin kautta.

Onko joku muu asioinut yksityisoikeudellisissa pysäköintivalvontamaksuasioissa yritysten kanssa? Minkälaiseen vääntöön minun syytä varautua?

En nimittäin aio maksaa tästä turhasta kuitista firmalle mitään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (142 kommenttia)

Pertti Ilonen

Onko tämä hyvää mainosta Sokokselle?

Huomiotaloutta?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvää mainosta, mutta suosittelisin silti Teemua maksamaan, vaikka reklamoisikin asiasta. Saa sitten pois rahansa jos onnistuu. Itselleni kävi samalla tavalla 4 t kiekkoparkissa. Unohdin laittaa kiekon ja käveltyäni sata metriä palasin ja laitoin kiekon. Ikkunassa ei näkynyt lappua, eikä lähistöllä ketään. Kun palasin tunnin päästä oli lappu ilmestynyt ja mitkään valitukset eivät auttaneet. Pysäköinninvalvoja oli läheisen rakennuksen ikkunasta nähnyt tilanteen ja kirjoitti siellä sisätiloissa lappua minulle, kun palasin laittamaan kiekon ei sillä enää ollut merkitystä.

Jari Teräväinen

Noista yksityisistä parkkipirkkofirmoista et tule saamaan rahojasi koskaan takas, vaikka reklammoisit ..

Petri Haapa Vastaus kommenttiin #25

Reklamoida kannattaa, mutta maksaa ei kannata silloin. Voihan sitä oikeudella uhata ja perinnällä, mutta tuskinpa oikeuteen lähtevät kyseenalaisessa asiassa.

Matti Vesimäki

Itse suosittelen, että Teemu pyytää Sokkarilta parkkihallin valvontakameroiden kuvat, jotta voidaan aukottomasti todentaa milloin Teemu on autonsa ajanut parkkihalliin.

Muuten pysäköinninvalvontayritys kyllä muuttaa tarinan itselleen sopivaksi... tyyliin; "Auto oli ollut parkissa jo pitkään ja "asiakas" huomasi pysäköinninvalvojan jolloin meni ostamaan lipun..."

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Sokos ja Uudenmaan Pysäköinnivalvonta Oy ovat tämän blogikirjoituksen yrityskumppaneita. Ilman heitä tämä kirjoitus ei olisi ollut mahdollinen.

Jotta ei menisi yhden firman mainostamiseksi, mainitaan muutama lisää: Lidl, Kesko, Siwa ja Valintatalo + Qpark, Parkkipate ja Parkpatrol.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Arvaan että sinulta puuttui autosi etuakkunalta
(sisäpuolelta) A4-lappu:

YKSITYISOMAISUUTTA

Maksukehotusten, tiedotteiden, mainosten
ja muiden lappujen kiinnittäminen ajoneuvon
tuulilasinpyyhkijään tai muualle autoon on
KIELETTY.

Lappujen poistosta veloitetaan siivousmaksu 80€

Kiinnittämällä lapun hyväksyt ehdot.


█║▌│█│║▌║││█║▌║▌║
H a r m a a s u s i ™ 2 0 1 3

Mark Bayer

Salmisaaren oikeustalo on myös muistaakseni Qparkin asiakas.

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #120

Miten joku oikeustalo voi käyttää yksityistä?`Eikö oikeustalon pitäisi edustaa oikeutta?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Olen ihan vakuuttunut ettei yksityisellä pysäköinnin valvontafirmalla ole muuta mahdollisuutta kuin poistaa virhemaksu. Todisteesi ovat niin selvät.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sitä auttaa myös julkisuuspaine joka on jo nyt alkanut purraa. Pysäköinninvalvoja pureksii kynsiään SOKoksen parkkihallissa ja miettii syntymisen tuskaansa.

Käyttäjän ReijoKamula kuva
Reijo Kamula

Elämme kyttäys yhteiskunnassa.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Kun ympäri käydään niin yhteen tullaan. Markkinatalouden riemut muuttuvat sosialismin riemuiksi, kun vähitellen sekä työ- että kaikessa muussakin elämässä voitontavoittelu johtaa kyttäykseen ja kontrolliin.

Ennen oli DDR ja Stasi, nykyään Suomi ja Q-park + tuhansia muita. Ei paljoakaan eroa.

Lauri Korhonen

Mitä hallitus aikoo tehdä lainsäädännön saamiseksi kuntoon tältä osin?

Missä on kuluttajan oikeusturva näissä tilanteissa?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kyllähän se oikeusturva tarvittaessa käräjillä koetellaan (ja nimenomaan parkkifirman on oltava aktiivinen osapuoli).

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Lauri Korhonen

Koetellaanko? Olisi mielenkiintoista kuulla perustelut kuinka kansalaisen on mahdollista koetella oikeusturvaa käräjillä asiassa jossa lainsäätäjä (Perustuslakivaliokunta) on joutunut puuttumaan oikeuden (KKO) päätöksiin?

Mielestäni "käräjillä koetellaan" ei voi olla kansalaisen oikeusturvan lähtökohta. Lähtökohdan pitää olla selkeä ja ristiriidaton lainsäädäntö.

Lain tulee olla niin yksiselitteinen ja selkeä että se estää mielivallan käytön ilman että tarvitsee lähteä käräjöimään.

http://oikeusjakohtuus.blogspot.fi/2012/06/lakiehd...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #41

Siinä se kummallisuus muuten onkin, että perustuslakivaliokunta lähtee mestaroimaan Korkeimman oikeuden päätöksiä. Minä en kerta kaikkiaan voi ymmärtää, mistä valiokunta on löytänyt tässä asiassa julkisen vallan käyttöä.

Tässähän on nimenomaan niin päin, ettei kansalaisen tarvitse tehdä muuta kuin kiistää "parkkisakon" peruste jos siltä tuntuu. Tämän jälkeen toiminnan tarve on "parkkisakkofirmalla".

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #44

Totta. Mutta tuossa törmätään kansalaisten ikuiseen painajaiseen eli siihen, että oikeuslaitos on aika arvaamaton paikka. Sellaisissa asioissa, jotka mielestäni erityisen hyvin tunnen (oletettavasti paljon paremmin kuin oikeus), on tehty päätöksiä jotka voi suoraan tulkita oikeusmurhiksi. Kun on ratkaisupakko, kaikenlaisia päätöksiä syntyy.

Jos parkkifirma haastaa oikeuteen kansalaisen, tämä ainakin alitajuisesti miettii, että entä jos sittenkin jollakin kummalla syyllä asia tulkitaan parkkifiman hyväksi? Ja uskaltaako kansalainen lähteä oikeuteen ilman asianajajaa, joka maksaa maltaita? Ja sitten ehkä peritään kansalaiselta myös pysäköintifirman oikeuskulut.

Toki tässä tapauksessa pysäköintifirman pitää olla aktiivinen ja näyttövelvollisuus on sillä. Mutta kun tavallisella kansalaisella on riski 60 euron maksun sijasta saada tonnien lasku, moni ehkä hädissään maksaa. Eli ei tämä juttu kuitenkaan ole ihan kunnossa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #48

Pusan alalla oikeudelliset kysymykset lienevät paljon monimutkaisempia kuin suhteelllisen selväpiirteiset pysäköintiasiat.

"Hädissään" ei kannattaisi oikeastaan tehdä mitään sellaista, jota ei ole pakko tehdä nopeasti. Ainakin yön yli nukkuminen on ihan viisas tapa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #60

Ei tuo parkkiasiakaan aivan yksinkertainen tunnu olevan, kun siitä ovat erilaisia linjauksia tehneet hovioikeus, korkein oikeus ja perustuslakivaliokunta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #61

Sitä kauttahan asia on selvennyt, kun Korkein oikeus on sanansa sanonut. Perustuslakivaliokunnan näkemystä on edelleenkään ymmärrä.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #61

Pauliine Koskelo voisi lopettaa jo kampanjansa, koska presidentti Halonen on jo eläkkeellä. Hän voisi vähitellen ruveta laaja-alaiseksi ja tarkastella asiaa perustuslailliselta kannalta.

Aina ihmettelen sitä, että demokraattiset lakimiehet ja punavihreät ovat niin kaupallisia ja uusliberaaleja liberalismin ja perustuslaillisuuden epäilijöitä.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen Vastaus kommenttiin #48

Kyse on yksityisoikeudellisesta maksusta, ei sakosta. Tulkitsen asian niin, että minusta on tullut yrityksen asiakas hankkimalla pysäköintitilaa. Vaan kun en ole yrityksen ehtoja rikkonut, joten eipä minusta ole asiakkaaksi.

Ydinkysymys onkin se, saako yritys laskuttaa asiakkaaltaan jotain, mitä hän ei ole tilannut, reklamoinut välittömästi myyjälle ja myöhemmin yritykselle.

Eli kuluttaja-asia imho.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #65

Kyllä kuluttaja-asioitakin voidaan käsitellä käräjäoikeudessa. Viimekädessä näin toimitaankin.

On tapauksia jossa kuluttaja-asiamies on toiminut avustajana käräjäoikeudessa katsottuaan tämän tarpeelliseksi.

"Kuluttajavirasto

Kuluttajavirasto on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, jonka tehtävänä Kuluttajavirastosta annetun lain (1056/1998) mukaan on kuluttajien taloudellisen ja oikeudellisen aseman turvaaminen sekä kuluttajapolitiikan toteuttaminen. Kuluttajaviraston tehtävistä on lisäksi säädetty valmiuslaissa (1552/2011), laissa palvelujen tarjoamisesta (1166/2009), laissa vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista (617/2009), laissa valmismatkaliikkeistä (939/2008), laissa kuluttajaneuvonnasta (800/2008), laissa rajat ylittävästä kieltomenettelystä (1189/2000), laissa talous- ja velkaneuvonnasta (713/2000), asuntokauppalaissa (843/1994), rikoslaissa (39/1889) ja kuluttajansuojalaissa (38/1978). Kuluttajavirastosta annettuun lakiin on viitattu myös maksupalvelulaissa (290/2010), laissa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta (458/2002), laissa eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä (1528/2001) ja laissa saatavien perinnästä (513/1999)."

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2012/20120108

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen Vastaus kommenttiin #66

Juu. Käräjäoikeus vahvistaa lopulta velan ulosottokelpoiseksi. Eli käräjille viime kädessä mennään.

Tässä kohdin on varmaan todettava, että haluni ei ole haastaa riitaa, vaan seurata kuluttajan näkökulmasta asian etenemistä. Journalismia keissi on siten, että en tietenkään turhaan leimaa valvontayritystä. Työtään se vain tekee.

Jos homma hoituu ongelmitta ja hyvin, sen kerron toki myös.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #67

Oletettavasti episodi hoituu kannaltasi kaikin puolin myönteisesti - koska vastapuoli näkee sinussa paitsi kuluttajan myös median edustajan.

Vissi ero vastapuolen kannalta.

A Uotila Vastaus kommenttiin #67

Homma hoitune ongelmitta ja hyvin, koska olet nostanut sen esiin julkisuuteen. Yritäppä reklamoida ilman julkisuutta...

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #65

Jos olet vuokrannut jonkun tonttia, voit tietenkin maksaa tontin arvon mukaan kuukausivuokranperusteella muutaman minuutin pituisen vuokran.

Voit lähettää 2-3 euroa HOK-Elannolle ja pyytää heitä luopumaan laittomiksi uhkailijoiksi epäillyistä.

Petri Haapa Vastaus kommenttiin #41

Se on siinä, että valvontafirma ei takuulla halua lähteä epäselvässä asiassa käräjöimään. Kun on näin epäselvä tapaus, niin laskutetun osapuolen ei tarvitse mistään valvontakamerakuvien tain muun sellaisen todistusaineiston hankinnasta huolehtia. Reklamointi riittää.

Pertti Ilonen

Yritteliäisyys sai nopeasti tällaisen muodon. Yhteiskunta ei ole vain ottanut kantaa tällaiseen.

Yhteiskunta ei tee yksityistä parkkivalvontaa. Parkkivalvontafirmat tekevät. Yhteiskunta ottaa kantaa tällaiseen toimintaan. Ennemmin tai myöhemmin.

Millainen on kanta? (Sikäli on valvontayhteiskunta... tai valvomattomuusyhteiskunta ;) )

On oltava tarkkana, että meillä pysyvät ne vapaudet, jotka meillä on.

Hyvä puoli on, että luultavasti Sokoskin ottaa kantaa tällaiseen. Ja Siwa. Bisnes is bisnes...

ja jos asiakas maksaa 60 egee parkkipatrullille, niin ei sillä hynttyitä Sokoksesta ostella. Tai leipää Siwasta.

Asiakkaan lompsan sisältö on yleensä rajallinen.

Ja nykyään puhutaan käyttökokemuksesta.

Millainen on "Sokoksen käyttökokemus" ?

Käyttäjän olavilaitala kuva
Olavi Laitala

"Yhteiskunta ei ole vain ottanut kantaa tällaiseen."

Onhan se ottanut:
"Yhteiskunta ei tee yksityistä parkkivalvontaa."

Käyttäjän juhojuho kuva
jukka juhola

Sopii linjaan nyk, S-ryhmän muullekin toiminnalle. Väistän koko ryhmää parhaani mukaan.

Pertti Ilonen

Jännä tilanne:

Valvontayhteiskunta 1. Jossa pysäköinti valvotaan millintarkasti.

Valvontayhteiskunta 2. Jossa parkkifirmoille annetaan tarkat ja selkeät säännöt. Ja Parkkifirmojen toimintaa valvotaan esim. parkkihallien kameroiden avulla.

Kumpi on parempi?

Kumpi on pahempi?

Toni Seppänen

Kun nyt trendinä yleisesti keskusteluissa on kaiken kääntäminen nurinperin ja tahallinen väärin ymmärtäminen niin jokuhan saattaisi väittää jonkun maksaneen pysäköinnin vasta nähdessään parkkipirkon kirjoittamassa sakkoa.

heh.

Lauri Korhonen

Kyllä pysäköinnin voi ja saa maksaa vaikka samalla näkisi sen parkkipirkon.

Paavali Pohja

Totta kait saa, mutta jos auto seisonut parkkihallissa yli sen 5 minuuttia ennen maksamista, niin siinä kohtaa lienee turha rypistellä. Lipussa oleva kellonaika ei kait todista yhtään mitään..autohan on voinut seisoa hallissa jo vaikka 2 tuntia ja lippua menty kiireellä ostamaan vasta kun nähty pysäköinninvalvoja auton kimpussa.
Tällaisesta ongelmasta päästäisiin helpolla eroon, kun ihmiset pitäisivät muutaman euron kolikoina autossaan(jos ei lompakosta löydy). Itse suosin äidin luona Hakaniemessä käydessäni Arena-Centerin pysäköintihallia, missä pysäköinti maksetaan pois lähtiessä. Auto saa olla useamman tunnin lämpimässä, eikä tarvi murehtia kolikoista, tahi siirrellä autoa tunnin välein kuten maan päällä olevien parkkipaikkojen kohdalla.
Ja jos tämä(kin) on S-ryhmän vika, niin kyllä ihmettelen isosti. Jos ei pysäköinti olisi tuolla maksullista/valvottua, niin eiköhän siellä olisi isompiakin ongelmia.
PS itse sitä mieltä että jollain tavalla tähän voisi koittaa liittää persut ja rasismin? Edes silleen että niiden vika?

Pertti Ilonen

Yritystoiminnan säätely vai yksityisyyden vapauden säätely ?

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Älä maksa. Yksityinen parkkikyttäys on osoitus vapaan markkinatalouden mielettömyydestä. Sen tarkoitus on huijaamalla tienata rahaa.

Avauksessa tulee hyvin esille, kuinka pysäköintikyttä luimuili jonkun tolpan takana piilossa.

Yksi tapa jota nuo paskiaset käyttävät on ikkunakyttä. Kerrostalot typerine isännöitsijöineen ovat tehneet yksityishämäfirmojen kanssa sopimuksia väärinpysäköinnistä, ja maksavat jollekin ikkunakytälle, joka ilmoittaa heti, kun auto on ilmaantunut piha-alueelle, ja kyttäpirkko lähtee kaasu pohjassa matkaan.

Minulla silminnäkijähavainto. Yksityinen kyttäliisa painoi kevyen liikenteen väylää asuntoalueella arviolta 80 km/h ehtiäkseen sakottamaan autoa.

Älkää maksako laskua, ja todellakin Uuteen Suomeen raporttia asian kehittymisestä.

Tässä esimerkki, kuinka täälläkin monien juonikkaitten yrittäjien kehuma vapaa markkinatalous sairastaa vakavasti.

Käyttäjän henrimikkonen kuva
Henri Mikkonen

Sehän näissä yksityisissä valvojissa on vikana, että sitten kun tulee ongelmia niin niiden selvittäminen ei onnistukaan kuten virkavastuulla toimivan virkamiehen kanssa.

En suosittele maksamaan maksua, koska sen takaisin saaminen voi olla erittäin vaikeaa, vaikka olisit oikeassakin. Hyvä perintätapa sanoo: "Jos velallinen on tehnyt huomautuksia saatavasta --, tilanne pitää selvittää ennen kuin perintää jatketaan."

Tämä tulee toki ilmoittaa, että pidätät suorituksen koska riitautat saatavan, mutta olet valmis antamaan lisätietoja tarvittaessa.

Näitä pysäköintifirmojakin on mennyt ja tullut vaikka kuinka monta, senkin ei kannata maksaa kiistanalaista saatavaa. Firma voi mennä vaikka nurin sinä aikana kun asiaasi selvitetään.

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen
Jari Teräväinen

Mä seurasin kerran Oulussa yhtä kaupungin pysäköinninvalvojaa, miten se toimi. kadunvarressa oli pysäköitynä autoja joissa muutamassa oli mennyt pysäköintiaika umpeen parilla minuutilla (oli lippuautomaattipysäköintimaksu), pysäköinni valvoja käveli autojen ohi, vilkasi niitä umepeen menneitä aikoja, ei tehnyt mitään, käveli eteenpäin katua, tuli reilu 7min myöhemmin takas, vilkas taas samoja autoja, katsoi hetken ympärilleen ja vasta sitten alkoi kirjottaa lappua niihin autoihi..

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Voi olla, että jokin asianajaja ottaisi jutun hoitaakseen sellaisella sopimuksella, jossa ottaisi palkkiot parkkifirman kassasta. Todisteet kun puhuvat puolestasi. Kannattaa kysellä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Siis tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka turvaton on ihminen Suomessa juuri kaiken teknisten ja pyrokratian jne. alla!!
Sama koskee missä tahansa muussakin paikassa, jossa on "laki" takana!

Petri Haapa

Kunnan pysäköinnin valvojilla on lakiin perustuva oikeus pysäköintimaksun määräämiseen. Yksityisellä valvontafirmalla ei ole.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ei pidä sivuuttaa KKO:n virallisia päätöksiä yksityisalueiden valvonnasta ja sopimusoikeuslain soveltamista virheellisiin pysäköinteihin.

Kunnan pysäköinnin valvojilla ei ole oikeutta pysäköintivirhemaksun määräämiseen jollei yksityisen alueen omistaja ole tehnyt sopimusta alueen valvonnasta kunnallisen valvojan kanssa..

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #156

Nimenomaan KKO:n virheelliset päätökset pitää kyseenalaistaa. Olisiko Niklaksella massia käydä asiaa EIT:hen saakka?

Asiasta pitäisi tiedottaa myös perustuslakivaliokunnan jäsenille.

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #164

Vitsihän onkin siinä, että KKO:n mielestä kyseessä ei ole sakottaminen, vaan ykistyisoikeudellinen sopimus pysäköinnistä. Silläkin tulkinnalla on oma logiikkansa. Hovioikeús tulkitsivat sakoksi. eli korkeimman oikeuden mielestä sovelsivat väärää lakia.

Mutta olisi kyllä tarpeen selkiyttää pelisäännöt.

Arvo Kuusela

Minulla oli täsmälleen samat tunnelmat kun ennen joulua viittä vaille kahdeksan illalla parkkeerasin autoni kauppaliikkeen jo täysin tyhjentyneelle parkkipaikalle. Maksullinen parkkiaika loppui kahdeksalta, minulla oli siis viisi minuuttia maksullista parkkiaikaa jäljellä.

Jätin auton vain pariksi minuutiksi pientä asiaa varten. Takaisin tullessani näin kaukaa valokuvaajan häärivän autoni kimpussa ja lappu oli ikkunassa.

Harmitti niin vietävästi. En kokenut tilannetta oikeudenmukaiseksi, vaan nipotukseksi tai kiuswanteoksi. Ilmeisesti parkkipoika oli palkattu provisiopalkalla ja hänen oli ansiotasonsa kartuttamiseksi tarpeen menetellä kuten menetteli.

Systeemi on kuitenkin periaatteessa viallinen. Rangaistuksen tarkoitus lienee karsia epäasiallista, muita vahingoittavaa käytöstä, jota auton jättäminen hetkeksi lähes tyhjälle parkkipaikalle ei suinkaan ollut.

Teemun kokemus on tietenkin vielä törkeämpi. Minun sakottamiseni sentään oli laillista, vaikkakaan ei minun mielestäni kohtuullista.

Poliisi sentään osaa mielestäni arvioida mikä on kohtuullista eikä aina sakota lain mukaan ankarimman jälkeen, mutta nämä uudet parkki-pirkot eivät mitään kohtuutta näytä tuntevan, eikä ainakaan kunnioittavan.

Käyttäjän JohnnyLoikkanen kuva
Johnny Loikkanen

"Poliisi sentään osaa mielestäni arvioida mikä on kohtuullista eikä aina sakota lain mukaan ankarimman jälkeen, mutta nämä uudet parkki-pirkot eivät mitään kohtuutta näytä tuntevan, eikä ainakaan kunnioittavan".

Heille ei ole opetettu kohtuutta ja kaikki eivät kohtuutta näy automaattisesti ymmärtävän. Siksi yksityisillä yrityksillä ei pitäisi olla valtuuksia puuttua yksityisten ihmisten tekemisiin asioissa joissa voidaan käyttää omaa harkintaa toisen vahingoksi.

Käyttäjän jumminoma kuva
jukka makinen

Millä tuo valvojanrontti todistaa paljonko kello oli silloin kun hän otti valokuvan. Kameran tai kellon ajan kun voi säätää mihin haluaa.

kati sinenmaa

Itse en valittaisi, jos kannattaisin yksityisyrittämistä missä tahansa, kuten vaikkapa junien yksityistämistä, teiden yksityistämistä, Suomen maaperän mineraalien yksityistämistä, vesien yksityistämistä ja valvonnan yksityistämistä, example. Sitä saa mitä tilaa.

Yksityisyyden ja yrittäjyyden kannattaminen vaatii järkeä, ei ole lainkaan älykästä kannattaa omavalvonnan laittamista jollekin yksityiselle taholle.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Minä sain kerran valvontamaksun kotipihastani omalta autopaikaltani.
http://janikorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/9812-...

Pysäköinninvalvonnan yksityistämisestä saamieni kokemusten perusteella on pakko myöntää, että niin paljon kuin julkista sektoria inhoankin, se lienee kuitenkin parempi taho lain- ja sääntöjen noudattamisen valvontaan kuin yksityinen yritys. Ei tosin voi tietää, miten kunnallinen pysäköinninvalvoja olisi tuossa tilanteessa toiminut, mutta tuskinpa ihan sentään noin innokkaasti olisi yrittänyt sakottaa, vaikka eivät hekään tietenkään armoa anna, vaikka autoilijan aikomus maksaa pysäköinti olisikin ollut vilpitön.

Kammosen tapaukseen voisin vielä kommentoida, että jos kuitissa on sama minuuttiluku, niin ei kai tuota maksua tarvitse maksaa. Itsekään en omalta paikalta saamaani maksua maksanut. Perintäänhän se meni, mutta asia hoitui yhdellä puhelulla perintätoimistoon, missä selvitin tilanteen. Sen jälkeen maksusta ei ole kuulunut, ja nythän se on varmaan jo vanhentunutkin. Episodista tarkemmin yllä linkittämässäni artikkelissa.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen
Juhani Putkinen

Autossa pitäisi olla erikseen säilytyspaikka parkkikolikoille - ja siellä aina tarpeeksi kolikoita, ettei tarvitse lähteä hakemaan mistään kolikoita ennen automaatille lampsimista.

Se on sitten taas eri asia, ettei sitä automaattia meinaa aina löytää helposti - ainakaan talvella lumikasojen takaa.

Minä olen niin allerginen pysäköintivirhemaksuille, että joskus tulee maksettua pysäköintilipuke vaikka se ei olisi tarpeenkaan.

A Uotila

Kumpi on kalliimpaa: ajella ympäriinsä hiluja keräämässä vai hommata kerralla laite joka syö myös muovirahaa?

Olli Pusa

Lainsäätäjät ja tuomioistuimet ovat saaneet pysäköinninvalvonnasta aikaiseksi melkoisen sotkun. Yksi ongelma on, että kunnallinen pysäköinninvalvonta ei toimi kunnolla. Aikoinaan jotkut taloyhtiöt halusivat kunnallista pysäköinninvalvontaa pihoillensa, jossa meno oli äitynyt hurjaksi. Mutta sitä ei ollut tarjolla.

Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ongelma voi syntyä siitä, että toiminnan venyttäminen äärirajojen ulkopuolelle tuottaa rahaa. Silloin henkilökunnalle on iskostettu päähän lapun kirjoittaminen kaikissa mahdollisissa tapauksissa. Sitä ehkä tehostetaan henkilöiden bonuspalkkauksella?

Väitteitä samanlaisesta vedätyksestä kuulee esimerkiksi yksityisestä perintäbisneksestä. Karhulappuja lähetetään vielä sen jälkeenkin, kun "uhri" on jo maksanut laskun. Media on oikealla asialla penkoessaan näitä väärinkäytöksiä. Hauska kuulla, että saamme seurata tämän tarinan käänteet loppuun asti.

Muistuttaisin myös siitä, että pysäköinninvalvoja ei toimi tässä viranomaisena. Korkein oikeus tulkitessaan toiminnan lailliseksi nimenomaan tulkitsi, että kyse on sopimusoikeudellisesta asiasta eli pysäköintimaksusta - pysäköintisakosta. Silloin näyttövelvollisuus on pysäköintifirmalla. Jos näyttö ei ole kiistaton eli löytyy näytön kumoavia tai epävarmaksi tekeviä tietoja, pysäköintifirma on heikoilla.

Ja mitä sanoo SOK? Sehän on pysäköinninvalvojafirman toimeksiantaja.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Minä en sotkisi tässä HOK Elantoa mukaan. Se firma ei ole osallisena asiassa.

Emmekä vielä tiedä tämän tapauksen yksityiskohtia ja prosessin kulkua.

Käyttäjän Hep0nen kuva
Heikki Polojärvi

Minä kyllä sotkisin senkin firman mukaan. Kauppa vuokraa palvelun, joka toimii huonosti tai, kuten tässä, hävyttömästi. Kauppaa pitäisi silloin informoida asiasta, ja luulen että asiakkaan tyytyväisyys on liikkeelle melkoisen arvokas asia. Kenties puhelu liikkeen johdolta ymmärrettäisiin parkkifirmassa paremmin kuin sinulta tuleva?

Olli Pusa

Toiminta perustuu HOK-Elannon ja parkkifirman väliseen sopimukseen. Ei HOK-Elanto voi heittäytyä tietämättömäksi.

Jukka Palo

HOK-Elannon toimitusjohtaja kannattaisi sitouttaa prosessiin jo heti alussa, koska mielikuvatappioiden hallinta on hallituksen ja toimitusjohtajan asia.

Kaikki tarvittavat vastuulliset löytää täältä maksutta:
http://www.yritystiedustelu.com

Tässä hakuesimerkki kahdesta yrityksestä

https://www.yritystiedustelu.com/Nikotiimi%20Oy/He...

https://www.yritystiedustelu.com/Kustannusosakeyht...

Johan Lom

Olen saanut yksityiseltä parkkifirmalta maksulapun, kun olen parkkeerannut auton omalle paikalleni, josta maksan kuukausimaksua taloyhtiölle. Oli jäänyt läpyskä laittamatta etuikkunalle. En maksanut, vaan lähetin meilitse kuvan parkkiläpyskästäni ja pyysin selvittämään auton rekisterinumeron perusteella kenen auto se on ja sitten isännöitsijältä kenen paikka oli kyseessä. Sen koommin en ole kuullut asiasta mitään.

Toisen kerran sain autoliikkeen edelleen lähettämänä autoliikkeelle itselleen osoitetun maksumuistutuksen virhemaksusta, jonka alkuperäisen maksumääräyksen olin jättänyt kyseiseltä autoliikkeeltä muutamaksi tunniksi korjauksen ajaksi lainaksi saamaani autoon, kun olin minuutiksi pysäköinyt sen erään kauppa-alueen edessä olleelle lähes tyhjälle parkkialueeelle, jossa olisi pitänyt käyttää kiekkoa, jollaista ei lainaamassani autossa ollut.

En maksanut sitä autoliikkeen puolesta enkä ole sen koommin asiasta kuullut.

Jari Vuorinen

Tämä on aivan normaalia nykyaikaan kuuluvaa toimintaa :Rahastetaan ahneesti.Taitaa tää yksityinen lappuliisa toimia tulospalkkiolla.

Eikö Pressammekin tästä maininnut.

Sama se on esim. vanhuspalvelujen yksityistämisessäkin rahastamisesksi se menee.

Eero Tillanen

Tämäkin esimerkki osoittaa taas sen, miten yksityisautoilija on pahempi rikollinen kuin vaikkapa raiskaaja, jos suhteutetaan "rikoksen" - mitä tässä ei siis tapahtunut - vakavuus ja siitä saatu rangaistus.

Milloin tämäkin 60-luvulta peräisin oleva asenneperversio korjataan?

Petri Haapa

Tässä ei ole mitään rikosta tapahtunut. Pysäköintivirhemaksu on maksu eikä sakko. Lakiin perustuva oikeus pysäköintivirheestä laskuttamiseen on vain kunnallisella pysäköinninvalvojalla tai erikseen poliisin määrämällä taholla. Yksityisen valvontafirman laskutus on sopimusoikeudellinen asia, eli nähdessäsi, että tällä alueella pysäköinnistä pitää maksaa ja maksun laiminlyönnistä saa kirpeämmän laskun alueen valvojalta, olet solminut sopimuksen, jossa hyväksyt nämä ehdot.

Eero Tillanen

"Tässä ei ole mitään rikosta tapahtunut."

Tämän verran meni oikein, pysäköintivirhe ei ole lain mukaan rikos - vielä. Mikäli yksityisautoilijoiden syrjiminen jatkuu tätä menoa, niin jossain vaiheessa on. Vastaavasti raiskaus ja insesti eivät sitten ole, mikä tasapainottaa tilannetta.

"Yksityisen valvontafirman laskutus on sopimusoikeudellinen asia, eli nähdessäsi, että tällä alueella pysäköinnistä pitää maksaa ja maksun laiminlyönnistä saa kirpeämmän laskun alueen valvojalta, olet solminut sopimuksen, jossa hyväksyt nämä ehdot."

Vaan jos on tuollainen pysäköinnin maksukuitti, niin virhemaksu on perusteeton. Joku jo kirjoittikin, että kyseessä on petoksen yritys.

Tuo sopimustekstipykälä muuten antanee sellaisen mahdollisuuden, että voisi laittaa auton tuulilasin sisäpuolelle tekstin: MAINOSTILA! Mikäli kiinnität tähän autoon minkä tahansa paperilapun, siitä laskutetaan lapun koon mukaan mainostilan vuokra. Mainostilan hinta on minimissään 500 euroa alkavalta vuorokaudelta. (Tähän hinnasto.) Kiinnittäessäsi lapun autoon hyväksyt tämän sopimuksen ehdot.

Paavali Pohja Vastaus kommenttiin #101

"Vaan jos on tuollainen pysäköinnin maksukuitti, niin virhemaksu on perusteeton. Joku jo kirjoittikin, että kyseessä on petoksen yritys."

Kun tapani mukaan "yritän ymmärtää" kumpaakin osapuolta, niin siksi jankkaan. Miten tuo kuitti tekee mahdottomaksi sen, ettei ole voinut tapahtua virheellistä pysäköintiä?
Kuittihan kertoo vaan koska lippu ostettu, ei sitä kauanko auto on hallissa ollut?

Eero Tillanen Vastaus kommenttiin #103

Jos pysäköintivirhemaksussa on aikaleima, niin silloin auton on täytynyt olla väärin pysäköitynä juuri tuolloin. Tai muuten mennään mielivaltaan (mitä autoilijoiden rokottaminen monelta osin ikävä kyllä jo on).

Paavali Pohja Vastaus kommenttiin #111

Voisihan tuon kait ajatella noinkin, vaikka en kyllä itse ihan varma ole siitä että tämä on oleellisin asia kun tuota virhemaksua kirjoitetaan. Pysäköintilipuketta ei auton tuulilasissa (sisäpuolella) ja odotettukin(valvojan mukaan)5min. Minusta selvä tapaus, riippumatta siitä onko kuitissa minuutti ennen vai jälkeen.
Koitin etsiä tuosta odotusajasta jotain lakipykälää, mutten löytänyt. Taitaa olla että sekin on vaan "tapa", eikä mikään ehdoton edellytys.
PS itse sitä mieltä ehdottomasti että nämä yksityiset pitäisi lopettaa kokonaan. Pysäköinti viranomaisille, yksityisille sitten puomit yms. joilla varmistetaan rahojen saanti.

PS2 ja kun täällä toiset meuhkaavat "pysäköintifirma ei voi todistaa" yms. scheissea, niin tässä tapauksessa ei kait sellaisesta ollut kyse ollenkaan, vaan kuljettaja tiedossa.

Petri Haapa Vastaus kommenttiin #116

Millä tavalla pysäköintifirma voi todsitaa oikeudessa yhtään mitään?

Käyttäjän jumminoma kuva
jukka makinen Vastaus kommenttiin #116

No puomi ainakin olisi älykkäämpi kuin pysäköinninvakvoja.

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #111

Mitä muuta kuin mielivaltaa on liberaali markkinatalous, jolla on korruptoitunut tuomiovalta ja oikeusvalvonta?

Somalia on libertaarin ihannevaltio.

Petri Haapa Vastaus kommenttiin #101

Aivan noin voisi menetellä. Valvontafirma ei voi oikein todistaa, että juuri auton omistaja on auton pysäköinyt väärin. Sen on voinut tehdä joku muu, joka autoa käyttää ja silti valvontafirman ainoa keino on periä maksua auton omistajalta. Auton omistaja voi sanoa, ettei ole tehnyt valvontafirman kanssa sopimusta siitä, että pysäköidessään väärin tietylle alueelle hän on velvollinen maksamaan firmalle tietyn summan

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu Vastaus kommenttiin #101

Edellisessä työpaikassa hermostuin ihmisiin, jotka eivät osanneet lukea "vain pahvijätteet" -lappua. Ohikulkijat kävivät heittämässä ko. roska-astiaan ties minkännäköistä jätettä, ja jätefirma laskutti sitten astiasta sekajätteen maksun, joka on huomattavasti kalliimpi.
Pistin sitten A4-lappuja neljä kappaletta jokapuolelle roskista, jossa oli jokaisessa samanlainen sisältö. Tekstissä luki pyöristellen jotakuinkin niin, että kyseessä on pelkästään pahvijäteroskis ja jos roskikseen heittää jotain muuta jätettä, menee 100€ sopimusrikkomusmaksu. Ja koskemalla jäteastian kanteen, hyväksyt sopimusehdot.

Yhtään 100€:a en keneltäkään velottanut, koska laput tepsivät välittömästi!

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #106

Ehdotan, että pysäköinninvalvontaliikkeet jatkossa pidättävät 24 tunniksi autoilijat. Jos haluaa päästä pois nopeammin niin maksakoon vaikka 100 euroa - 200 euroa valvontamaksua, jos on jonnekin kiire.

Tehokkainta pysäköinninvalvonta olisi silloin, jos yksityisoikeudellisessa sopimuksessa sitouduttaisiin kuolemantuomioon. Silloin väärinpysäköijä ei pysäköisi väärin enää toista kertaa elämässään.

Petri Haapa Vastaus kommenttiin #101

"Vaan jos on tuollainen pysäköinnin maksukuitti, niin virhemaksu on perusteeton. "

Se voi olla perusteeton monesta muustakin syystä ja vaikka siinä maksukuitissa olisi ajat ja paikat oikein.

Jukka Palo

"Yksityisen valvontafirman laskutus on sopimusoikeudellinen asia, eli nähdessäsi, että tällä alueella pysäköinnistä pitää maksaa ja maksun laiminlyönnistä saa kirpeämmän laskun alueen valvojalta, olet solminut sopimuksen, jossa hyväksyt nämä ehdot."

Kyse on kuluttajakaupasta, joten tuo kotimyyntiasiakirja tai etämyynnin ehtojen täyttäminen on välttämätöntä.

Toisin sanoen kuluttajansuojalaki poistaa sopimusvapautta kuluttajakaupassa kuluttajan hyväksi elinkeinonharjoittajaa vastaan.

Johan Lom

Noin viikko takaperin tuli jossain ajankohtaislähetyksessä pläjäys, jossa haastateltiin pysäköinninvalvojia Helsingissä ja kaupungin pysäköintivalvontaviranomaisia.

Heillä oli huoli, että yleinen säästökampanja nipistäisi osansa myös pysäköinninvalvojien lukumäärän suunnitellusta kasvattamisesta, vaikka kyseessä on hyvin "kannattava toiminta".

Implisiittisesti siis Helsingin Kaupunki toivoo, että pysäköintivirhemaksuja saataisiin annettua mahdollisimman paljon eli että ihmiset pysäköisivät autojaan virheellisesti.

Käyttäjän henrimikkonen kuva
Henri Mikkonen

Tämä menee muistinvaraisesti, mutta noin 2/3 Helsingin kaupungin saamista pysäköinnin tuotoista tulee virhemaksuista ja vain 1/3 varsinaisista pysäköintimaksuista.

Eri asia se miten "ilmaista rahaa" virhemaksut kaupungille ovat, sillä samoin kuin poliisin määräämät liikennesakot ne ovat rahaa joka on pois yksityisestä kulutuksesta.

Olli Pusa

Niinhän se on viinan ja tupakankin kanssa. Viranomaiset varoittelevat niiden terveyshaitoista. Mutta jo iäísyyden, on niiden tuottamat vero- ym. tulot olleet korvaamattoman tärkeitä valtiolle. Suurin kauhistus olisi, jos ihmiset oikeasti lopettaisivat tupakan polton ja viinan kanssa läträämisen.

Käyttäjän jumminoma kuva
jukka makinen

Sitten keksittäisiin tietysti raittiusvero.

Eero Tillanen

"Implisiittisesti siis Helsingin Kaupunki toivoo, että pysäköintivirhemaksuja saataisiin annettua mahdollisimman paljon eli että ihmiset pysäköisivät autojaan virheellisesti."

Tätä silmälläpitäen pysäköintikieltoalueita on pikkuhiljaa lisätty eli parkkipaikkoja vähennetty ja lisäksi kantakaupungin alueella jätetty lumityöt tekemättä, jolloin pysäköintipaikkoja on entistä vähemmän. Keskustelin tästä Pekka Saurin kanssa sähköpostitse ja hän kertoi, että toreja ja muita kieltoalueita on otettu tilapäiseen käyttöön pysäköintipaikoiksi.

Näin onkin, muttei kantakaupungissa. Menin kehumaan Sauria tästä toiminnasta, mutten vielä ollut huomannut ettei tätä toteutetakaan kantakaupungissa. Siellä pysäköintivirhemaksuilla rahastaminen jatkuu kuten ennenkin.

Yksityisutoilija on rikollinen, suorastaan kansakunnan vihollinen numero yksi. Tämä ajattelutapa on lähtöisin perverssistä ideologiasta, 60-luvun vasemmistoradikalismista.

Jukka Palo

Minusta Helsingin Vihreän liiton ja teknisen toimen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin (vihr.) näkökulmasta on erittäin terveellistä, että lumisessa Helsingissä autoilijoilla maksatetaan hupimaksuja, jotta käyttäisivät julkisia, vaikkei kansalaisilla olekaan eduskunnan taksikuninkaiden, kuten entisen kansanedustaja Jyrki Kasvin tapaan taksiseteleitä joukkoliikenteekseen.

Kyseessä on luokkataistelu julkisten puolesta autonomistajaporvaristoa vastaan.

Vihreän liiton virallinen ideologia on kasvihuoneilmiö, joten Helsingissä ei tarvita tehokasta lumenpoistoa.

Käyttäjän MikaVyrynen kuva
Mika Väyrynen

Onhan selvästi olemassa todisteet jotka puoltavat käsittääkseni blogistin kantaa. Jos maksamassasi parkkilipussa on sama kellonaika kuin "sakossa" niin ei pitäisi olla parkkifirmalla nokan koputtamista asiassa. Jos peli kovaksi menee, niin ei kun raastupaan. Tällaisissa tapauksissa blogiyhteisö varmaan auttaa varojen keräämisessä, jotta oikeus toteutuu ja nihilistiparkkifirma saa nenilleen.

Käyttäjän henrimikkonen kuva
Henri Mikkonen

Ei ole muuten raastupaa ollut enää vuosikymmeniin (on käräjäoikeus). Melkeinpä itse maksaisin ennemmin kuin menisin käräjille, sillä oikeuslaitos on kuin pajatso: kun sinne lyö jutun (kolikon) niin ei koskaan tiedä mitä sieltä tulee takaisin. Ei mitään järkeä ottaa tuhansien kuluriskiä 60 euron riidasta. Tosin sama koskee parkkifirmaakin, joka ei varmasti haasta näin epäselvästä maksulapusta käräjille kun heillä on varmaan jonossa pläkkiselviäkin karhuja vaikka kuinka paljon.

Sehän olisi yksinkertaisesti hyvää asiakaspalvelua antaa tämän lapun olla, kun selvästi asiakkaan tahto on ollut maksaa pysäköinnistä.

Olli Pusa

1) Oletko varma, että oikeus ymmärtää Teemun kannan?

2) Oletko varma, että oikeus ei määrää pysäköintifirman oikeuskuluja Teemun maksettavaksi?

3) Oletko varma, että oikeus määrää Teemun oikeuskulut pysäköintifirman maksettavaksi?

Nyt Teemu saa varmaan eri tahoilta kustannuksensa maksettua, mutta onko tuollainen asetelma kohtuullinen tavalliselle kansalaiselle. Ja se on kai tässä asian ydin?

Johan Lom

Todennäköisesti firma ei haluaisi viedä tätä oikeuteen, koska sieltä voisi tulle huono ennakkopäätös.

Mutta jos se menisi oikeuteen, niin ei ole mahdotonta, että käräjäoikeus tuomitsisi parkkifirman jutun voittajaksi sillä perusteella, että kolikoiden hakeminen on hyvinkin voinut viedä sen viisi minuuttia ja että saman minuuttilukeman esiintyminen maksumääräyksessä ja parkkilipussa johtuu siitä, että kellot on ajastettu minuutin verran toisistaan poikkeavasti, mikä on saattanut antaa parkkipirkolle liki kaksi minuuttia aikaa siirtyä toisaalle parkkihallissa ennen kuin Teemu on saapunut autolleen.

Siitä huolimatta en maksaisi ainakaan ennen perintäfirman kanssa asiointia, sillä kuten sanoin, parkkifirma on aika heikoilla jäillä.

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #54

Totta. Mutta jos homma muuttuu oikeudessa 60 euron maksusta tuhansien eurojen oikeudenkäyntikuluiksi, kuinka monella tavallisella kansalaisella on varaa sellaiseen riskinottoon?

Aika kohtuutonta sanoisin.

Petri Haapa Vastaus kommenttiin #56

Älkää nyt hyvät ihmiset olko noin hyväuskoisia.

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #108
Petri Haapa Vastaus kommenttiin #109

Niin, ettei kannataa maksaa laskua sen takia, että pelkää oikeudenkäyntiä, jolla laskuttaja voi hölmömpää uhkailla.

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #127

Ei minustakaan. Mutta jos tilanne on epäselvä ja tulos arvaamaton, en neuvoisi asiassa.

Petri Haapa Vastaus kommenttiin #129

Minä uskallan antaa neuvon: älä maksa, vaikka yrittäisivät oikeudella uhkailla.

Jukka Palo

Onko varmaa, että Uudenmaan Pysäköinti Oy noudattaa kuluttajansuojalakia?

Käyttäjän MikaTaipalus kuva
Mika Taipalus

Terve,

maksukuitissasi oleva aika 20:33 kertoo, että olet maksanut pysäköinnin 2 minuuttia ennen sakon kirjoitusta. Kuitin aikahan vain kertoo, koska kuitti on kirjoitettu. Uskon sinun pärjäävän hyvin parkkisakkofirman kanssa. Kai heidänkin tulisi seurata mitä maksuautomaateilla tapahtuu.

JJ Haveri

Petos

Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Tutkintapyynnön paikka ...

Johan Lom

Minulle kävi lentoasemalla kerran niin, että auton etsiminen kesti viikon reissun jälkeen niin kauan, ettei parkkilippu enää toiminut ulos ajettaessa.

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva
Petri Muinonen

Hanki auton sisälle kalansilmäobjektiivilla varustettu videokameraa joka kuvaa poissaolessasi kaiken (ja mieluiten lähettää samantien nettilevylle). Todistamisen taakka parkkifirmalle tulee silloin vielä painavammaksi.

Äläkä maksa. Olen itsekin saanut huomatuslaskun Uudenmaan Pysäköinninvalvonta Oy nimiseltä lafkalta, mutten koe tarpeelliseksi maksaa, koska pysäköintialueen virallinen liikennemerkki ei maininnut rajoituksia sunnuntaipysäköinnille (siis punaisin tekstein). Bloggasin minäkin:

http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin...

Pitäisikin päivittää sinne tuolta yritykseltä tullut perinnälläpelottelu-ukaasi. :) Katsotaan sitten haastavatko oikeuteen.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tulipa mieleen hieman toisenlainen tapaus työkkäristä:
1) MOL- asiakas joutui polvileikkaukseen ja sairaslomalle, josta hän ilmoitti puhelimitse MOL:lle.
2) Samaan aikaan hänen olisi pitänyt ITSE käydä ilmoittautumassa paikan päällä MOL:ssa, mutta kun oli vaikeata liikkua! Taksillako olisi pitänyt?
3) Sairasloman aikana MOL lähetti kirjeen: olette menettänyt työttömyysetuutenne, koska ette itse tuleet käymään. Puhelinilmoitus ei siis riittänyt.
Jäljelle jäi vain mahdollisuus hakea Kelalta työttömyysajan sairauspäivärahaa. Hyppi hän siinä iloisesti kainalosauvoillaan luukulta toiselle ;-)
Niin että koeta kestää Teemu. Tuo on vielä pientä...

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Nuo tapaukset eivät ole vertailukelpoisia. Kammoselta vaaditaan rahaa. MOL-asiakkaan suhteen kyse on siitä, minkä verran hän saa rahaa. Ne ovat täysin eri asioita, eivätkä millään tavalla vertailukelpoisia.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Raha lienee Kammoselle sivuseikka: Se on tuo turha hyppyyttäminen ja ajan käyttäminen älyttömyyksiin asian selvittämiseksi. Ja kaiken saa aikaan yksi ainoa ----:
SE on caseissa yhteistä ja aika tyypillistä Suomessa;-)

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Eräs läheiseni, tarkemmin nimeä tai statusta tässä erittelemättä, on laittanut autoonsa trafin henkilötietojen luovutuskiellon. Itselläni on moottoripyörässä samanlainen.
Ko läheinen henkilö nappasi työpaikkansa pysäköintitiloista, jossa pitäisi kiekkoa käyttää, yksityisfirman sopimusrikkomuslaskun. Ko sopimusrikkeessä mainittiin, että syy laskulle oli "ylittynyt pysäköintiaika", vaikka hänellä siis ei ollut kiekkoa laisinkaan. Mielenkiintoista, lapuskassa kun oli olemassa valmiina lomakkeessa myös ei kiekkoa -kohta, senkun olisi työntekijä ruksinut sen ruudun.
Mutta koska hänellä on trafin tietojenluovutuskielto, auton rekisterinumeron perusteella voi auton omistajan/haltijan haun tehdä vain viranomaiset. Eipä ole yksityisfirmasta kuulunut yhtään mitään, vaikka sopimusrikkeestä aikaa yli vuosi ja lasku siis ollut maksamatta.

Trafin tietojenluovutuskielto on ilmainen, ja hakulomakkeen voi täyttää netissä nopeasti. En väitä, että sillä olisi 100% suoja yksityisfirmoja vastaan. Mutta tietojenluovutuskielto antaa suojaa myös niissä tapauksissa, joissa ajopelisi (auto tai prätkä) on harvinaisempi ja kiinnostaa varkaita. Etenkin moottoripyörien kohdalla monet varkaudet tapahtuvat siten, että varas bongaa kadulla ajossa pyörän, katsoo rekisterinumeron perusteella tekstarihaulla missä prätkä "asuu" ja sopivan tilaisuuden tullen pyörä keikataan.

Matti Jalagin
Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

No, Kammonen, kannatan menestymistä asiassasi siltikin, vaikka osoitit huumorintajuttomuutesi sensuroituasi kommenttini.

Onnea siksi, koska onnea tarvitset, ja me kuolevaiset ennakkopäätöksiä vastaisuuden varalle.

Teppo Nygren

Yksityiset pysäköintifirmat ovat epärehellisiä ainakin siellä pääkaupunkiseudulla. Parkkipaikan jatkoksi oli joskus aurattu ylimääräistä tilaa johon sai auton pysäköityä. Kun sitten pysäköi autonsa siihen, niin se oli laiton luontopysäköinti tai jotain, mistä joutui maksamaan pysäköintivirhemaksun. Myös sellaisia tapauksia on, joissa pysäköintipaikka on pysäköinnin valvontafirman toimesta jaettu kahteen osaan ja ne jotka pysäköivät väärälle puolelle saavat virhemaksun. Parkkitilaa on siis pysäköinnin valvontafirman toimesta pienennetty. Tuntuu ettei noissa ole mitään järkeä.
Minä olen kerran saanut pysäköintivirhemaksun Lappeenrannan Anttilan parkkihallissa, kun menin ostamaan parkkikiekkkoa. Maksoin sen virhemaksun, mutten tapahtuneen johdosta periaatteessa ikinä asioi enää kyseisessä tavaratalossa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Oikein. Älä maksa pennin latia. Piru vie, joku laki kaikenlaisille palkkionmetsästäjille.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Mitä ihmettä! Ajan autoni parkkipaikanruutuun, josta on maksuautomaatille matkaa kymmeniä metrejä. Siellä saattaa olla joku säheltämässä edelläni. Saattaa se viis minuuttinen tälläiseltä hitaahkolta ikäihmiseltä kulua äkkiä. Jos sitten tuun autolleni minuutin myöhässä, ja siellä kirjoitetaan maksumääräystä, niin onko se ihan kohtuullista? Toisaalta olen havainnut, että nykyhteiskunnan kommunikointisanastosta kohtuullisuus on poistettu, ainakin kaupallisesa yhteydessä. Sen aiheuttaman taloudellisen liiketoiminnan jarruttavana tekijänä. Mitä toimintaa pysäköinninvalvonta-kin nykyisin lienee. Jotain pressa uudenvuoden puheessaan puhui ahneudesta. Mikäli oikein muistan.

Käyttäjän JussiLehtonen kuva
Jussi Lehtonen

Sattumalts bongasin tän. Sain tunti sitten sakon kotipihassa. Kunnallinen valvonta. Syy pysäköinti vieraspaikalle vaikka sinulla on omakin ruutu.. mihin lakiin tämäperustuu. Kyllä minulls on oma ruutu johon ei auto mahdu naapurin maahanmuuttajan pysäköinti tavasta johtuen. Vieraspaikalla lukee vieraspaikka 12h käytä kiekkoa. Näin tein. Missään ei lue että ei koske asukkaita.. eli valvojs tietää ketö omistaa minkäkin auton..kyttäämistä eikai

Jukka Palo

Kuka ajoi autoasi? Olitko luovuttanut autosi vieraallesi?

Erkki Penttinen

Onko kyseessä Vuoroin Varkaissa Oy:n asuntoalue????

Susanna Kinnunen

Suomi tarvitsisi epätoivoisesti pikkujuttutuomioistuimen (small claims court), joka jakaa tuomioita halvalla ja jossa oikeusavustajan kuluja korvataan hyvin minimaalisesti hävinneen osapuolen toimesta.

Johan Lom

Tuota pidetään yhtenä shariatuomioistuinten etuna.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Olen tässä kanssasi samaa mieltä, Susanna. Keskusteluissa kuulin kerran termin "ukkotuomari", jonka luokse voisi mennä hakemaan neuvoja ja jonkinlaista sovittelua. Todelliset käräjäasiat hoidettaisiin sitten lopulta oikeudessa.

Jukka Palo

Ennen kuin näpertämiseen sorrutaan, pitää oikeuslaitoksen rappio ja luokkakantaistuminen estää nimittämåällä Tasavallan presidentintoimesta parammalla oikeustajulla varustettuja oikeusneuvoksia.

Jos halvalla haluaa päästä niin sitten kuluttajariitalautakuntaan. Siellä ilmeisesti osataan lukea myös kuluttajansuojalakia.

Erkki Penttinen

Uskokaa tai älkää niin ei auta kuin maksaa.Olen taistellut tätäkin byrokratiaa vastaan ja aina hävinnyt.On aivan turha valittaa käräjäoikeuteen
tai mihinkään muuhunkaan oikeusasteeseen sillä kaikissa niissä istuu katkeroitunut pellelauma jakamassa niin kutsuttua suomalaista oikeutta.
Katkeruus johtuu siitä kun heitä ei aikoinaan hyväksytty sirkukseen töihin
vaikka jokainen heistä kuvitteli omaavansa lahjoja kyseiselle alalle.
Suomalainen oikeuslaitos on täynnä lahopäitä vaikka he viimetipassa luopuivatkin niistä lampaannahka peruukeistaan mutta muitapa uudistuksia sieltä ei ole kuulunutkaan.

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #150

Olen saanut Helsingin kaupungin perumaan pysäköintimaksun valittamalla ja ilmoittamalla, että voin käydä pysäköinninvalvonta-apulaisen kanssa katsomassa pysähtymispaikan ja merkkien vaikutusalueen.

Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonta ei suostunut yhdessä tarkastamaan aluetta, mutta perui maksun, kun lupasin haastaa oikeuteen.

Pertti Ikonen

Työttömien ajat kun nykyisestä vielä muuttuvat huonompaan suuntaan, niin ei kaiketi olisi mahdotonta, että työttömät ryhtyisivät sankoin joukoin raportoimaan parkkivalvontafirmoihin väärinpysäköidyistä autoista - pienellä provisiolla.

Että töitä työttömille toisten kansalaisten valvonnassa olisi vaikka lampaat söis. Ylinopeuksien valvonta olisi myös työttömien hommaa jos vaan työllistettäisiin.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Minä tein eräässä toisessa paikassa näin: Vastasin ptsäköintifirmaan, että en aio ,maksaa ja vastaan asiasta vain ja ainoastaan oikeudessa.
Soitin ulosottomiehelle ja kerroin, että jos jollakin tavalla hakevat ulosottoon, on se laiton, koska olen vaatinut oikeudenkäyntiä.

Olen nyt odotellut kaksi vuotta. Eipä ole kuulunut.

Henry

Hannu Rytilä

Autotonta päivää pidetään vuosittain. Kerrankin olin pelissä mukana ja jätin autoni Arabian kauppakeskuksen parkkihalliin, ja jatkoin sporalla keskustaan. Palatessani oli tuulilasissa 40 € lappu. Sinänsä OK, mutta sen jälkeen olen vähät välittänyt autottomista pöivistä.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Tampereella kaupunki on yhtä hillitön:
Sakottaa itse omaa henkilöstöään..julkista palvelua..
Virkamiehet juristeeraavat, hoitaja maksaa..

"Oudointa on, että olemme kaupungin työntekijöitä ja työajossa, mutta joudumme silti maksamaan parkkisakot itse."

http://moro.aamulehti.fi/2012/08/16/sairaanhoitaja...

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Melkoinen lammas pitää olla, jos tuollaisen maksaa. Vaikka olisi pysäköinyt tietoiseti väärin ja maksamatta.

jani gustafsson

Pitäisi saada joku tolkku näiden parkkipirkko firmojen toimintaan. Toisin sanoen, kieltää koko toiminta...

http://icecoldblogfinland.blogspot.fi/

Kari Ahlava

Taitavat olla valvojat provisiopalkoilla. Ei sellaiseen firmaan kannata mennä, mikä ei tarjoa parkkeerausta kassalta saatavalla lapulla.

Jukka Palo

Tietenkin ovat provisiolla. Seuraavaksi tuomioistuimet siirtyvät markkinatalouteen ja provisiolle.

Kari Ahlava

hmmm ... yksityisoikeudellinen pysäköintimaksu, johonkin tendenssiin se voi viitata.

Eetvartti Ylähumppila

Käräjille vaan. Onhan meillä tämä mahtava oikeuslaitos, jota vaivata näillä ceisseillä. Juristeille töitä nääs, veronmaksajat kiittää ja kuittaa.

Käyttäjän markkusalomaa kuva
Markku Salomaa

Reklamoi äläkä maksa. Jos menee perintään ilmoita perintätoimistolle että saatava on riidanalainen. Vain RIIDATONTA saatavaa voi periä. Perintä pysähtyy siihen. On kokemusta kahdesta tapauksesta joista kumpikaan ei kyllä ollut näin tyhmä. Jos erehdyt maksaman et ikinä saa rahojasi takaisin.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Kamerakuvaa on saatavilla, mutta kuka on siihen oikeutettu?

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Paikoitusplavelun tarjoajan on mielestäni varmistettava teknisesti, että paikoituspalvelua ostava voi ilman sanktioita käyttää virallisia maksuvälineita palvelun maksuun. Mikali paikoitusta ei voi maksaa esimerkiksi seteleillä, siitä olisi oltava selkeä mainita paikoitusalueen ulkopuolella tai vaihtoehtoisesti olisi järjestettävä mahdollisuus kolikoiden vaihtoon ilman, että siitä koituu merkittävää haittaa tai seuraamuksia ostajalle. Jos kumpaakaan ei ole järjestetty, voidaan esittää epäilyjä palveluntarjoajan vilpittömyydestä.

Lienee parasta suosia paikoituspalveluja, joissa maksun voi suorittaa lähtiessä.

Eräässä kuulemassani tapauksessa maksukehoitteen saaja suoritti maksun aina vajaamääräisenä. Reklamaatioiden käsittely tuli reklamoijalle niin kalliiksi, että nettohyöty oli negatiivinen.

Käyttäjän lahtipe1 kuva
Petri Lahtinen

Kerran sain parkkisakon ihan kadunvarsipaikalla. Piti mennä aamulla yhteen kauppaan. Ajoin auton sen edessä olevaan ruutuun, mutta kauppa ei ollut vielä auennut. No, tulen sitten myöhemmin, ajattelin. Samalla hetkellä selkäni takana kirjoitettiin jo lappua. En siis ollut ehtinyt poistua auton luota ja olin selin siihen nähden.

Käyttäjän juka39 kuva
juhani kaimio

Tapahtui Oulussa noin 15 vuotta sitten. Pysäköin kiekkopaikalle ja poistuin keskikaupunkia kohti. Noin 200 metrin päässä huomasin, että parkkikiekko unohtui. Pistin juoksuksi kohti autoani. Jo kaukaa havaitsin, että kaksi virkapukuista naista eli pysäköinninvalvojaa hääri autoni ympärillä. Perille päästyäni "kuittivihko" oli jo esillä ja kirjoitushommat alkamassa. Pyysin armoa ja rouvista vanhempi, suunnilleen ikäiseni, sanoi jotenkin näin: Onko herralla huumorintajua. Vastasin hämmästyneenä myöntävästi ja kyseinen rouva nipisti minua poskesta niin että tuntui ja totesi: tämä riittäköön tällä kertaa.

Syntymäturkulaisena ja senjälkeen n. 30 vuotta Oulun seudulla asuneena (nyt Jyväskylässä) totean, että kyllä Oulu ja oululaiset ovat toista maata!

Jouko Silvennoinen

Siirrytään venäjän malliin ei autoon mitään gpssää vaa tallentava kamera näkee tarkkaan millon on pysäköity ja millon lappu lyöty ikkunaan,ei pitäs ölla monomukasta.

Jukka Palo

Pysäköintipalvelun myyjällä ei ollut kotimyyntiasiakirjaa eikä hän jättänyt sopimusta pysäköijälle.

Voit purkaa pysäköinninvalvontasopimuksen osaltasi sillä perusteella, ettei myyjällä ollut asiakirjat kunnossa.

Toinen piirre on siinä, ettei taulussa, jossa luki "hyväksyn ehdot" ollut lainmukaista liikeyhteisötunnusta, joten tässä mielessä pysäköinninvalvontayhtiö on syyllistynyt todennäköisesti rikokseen sopimuslomakkeessaan sillä perusteella, että siinä ei ollut liikeyhteisötunnusta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tässä vaiheessa kannattaa tutustua Korkeimman oikeuden perusteluihin.
http://www.kko.fi/50187.htm

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Jukka Palo

pauliine.koskelo at oikeus.fi :stä voi kysyä, mitä hän oikein ajattelee siitä, että etä- ja kotimyydään palvelua välittämättä kuluttajansuojalaista. Pauliine Koskelo Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa kannatti keskustelevaa otetta oikeusasioihin.

Nyt ainakin mediakasvattaja Teemu Kammosella voisi olla asiaa Pauliinelle.

Loppujen lopuksi asia päätynee oikeusasiamiehelle, ellei kuluttajavirasto saa itsestään irti kuluttajansuojalain tulkintaa.

Suomi on täynnä naislakimiehiä joka oksalla, jotka eivät uskalla pitää perustuslaillisuudesta kiinni edes vähäisissä kansallisissa asioista.

Tämä muistuttaa marksilaista meininkiä, jossa lainsäädännön tarkoituksena on heijastaa yhteiskunnan luokkaluonnetta, tukea 22 alueosuuskauppaa ja Ruokakeskoa eri alueilla yksilöiden laillisia oikeuksia vastaan.

Pysäköintipalvelun myyminen jossain muualla kuin kauppahallissa tai torilla kahvin ja piirakoiden seassa on epätyypilliselä paikalla myyntiä, josta pitäisi antaa kotimyyntiasiakirja jo silloin kun kulkee pysäköintitarjoustaulun ohitse.

Etämyyntiä se on siksi, että kukaan henkilökunnasta ei ole paikalla, kun tieto taululla välitetään.

Toisin sanoen kannattaa nyt ensiksi lukea kuluttajansuojalaki eikä ruveta uskomaan Korkeimman oikeuden hassutteluja suoraan.

Korkein oikeus voi olla oikeassa niiden lainkohtien suhteen, jotka se on harkinnut kuplatalouden ja kiinteistövoiton lisäämiseksi pääkaupunkiseudulla, mutta sen ongelma on siinä, että se on jättänyt kuluttajasuojalain tutkimatta.

Jos joku tekee jotain huolimattomuudesta, kyseessä on tuottamuksellisuus. Jos joku tekee jotain, vaikka tietää asian paremmin, on kyse tahallisuudesta.

Korkein oikeus tekee vääriä päätöksiä siksi, ettei Suomessa ole perustuslakituomioistuinta ja siksi, ettei perustuslakivaliokunta ehdi tutkimaan kaikkia Demokraattisten lakimiesten vedätyksiä.

Melkein Korkein oikeus ei ole Korkein oikeus, vaan jo se nimikin on väärennös. Kaikkein korkein oikeus on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin rauhan aikana ja sotaolosisa Haagin kansainväline sotarikosoikeus.

Jukka Palo

Kyseessä lienee kuluttajakauppa, jossa ei annettu kotimyyntiasiakirjaa tai etäkauppa, jonka muotovaatimuksia ei noudatettu.

Asian voi antaa maistraattiin ensin kuluttajaneuvojalle ja sitten kuluttajavirastoon, ellei palvelun tarjoaja tunnusta muotovirheitään ja luovu vaatimuksesta sen perusteella, ettei sopimus syntynty kuluttajalainsäädännön pakottavan normiston mukaan.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780038?search[type]=pika&search[pika]=kuluttajansuojalaki

Uudenmaan Pysäköinninvalvonta Oy on kummallinen yhden miehen yhtiö, jolla ei tunnu olevan osakeyhtiölain vaatimaa hallituksen varajäsentä.

Minusta asiasta voisi kirjoittaa HOK-Elannon edustajistolle, kansanedustajille, jotka ovat kuluttajansuojalain säätäneet.

Ei voi olla oikein sopivaa, että HOK-Elanto suosii myyntiä kiinteistöissään, jotka eivät ilmeisesti vastaa kuluttajansuojalain pakottavaa säädöstöä.

Erkki Penttinen

KAIKILLE TÄHÄN KIRJOITUKSEEN OSALLISTUNEILLE HERROILLE OHJEEKSI: ÄLKÄÄ
MUISTAKO MITÄÄN MISTÄ TEITÄ SYYTETÄÄN TAI SAKOTETAAN NIIN SÄÄSTYTTE
SEURAAMUKSILTA JOSTA TUORE ESIMERKKI JYRKI JÄRVILEHDON VAPAUTTAMINEN
KAIKISTA SYYTTEISTÄ JA KORVAUKSISTA JOTKA KÄRÄJÄOIKEUS HÄNELLE MÄÄRÄSI.
TÄMÄ ON SUOMALAISTA LAIN KÄYTTÖÄ JOTA NÄMÄ ÄÄLIÖT ERI OIKEUSASTEISSA
TOTEUTTAVAT.

Käyttäjän RaimoIngemarIsaksson kuva
Raimo Isaksson

Maksa pois Teemu ja väännä sen jälkeen ! Näin tein itse ja maksu palautettiin jälkeenpäin. NIMITTÄIN maksu on muistaakseni ulosottokelpoinen, ja saat merkinnän luottotietoihisi, jos jätät maksmatta, ja se ei todellakaan ole 60 equn väärti. !!

Jos kuitissa ja lipukkeessa sama aika, joutuvat taatusti maksamaan maksun sinulle takaisin. Nou Hätä. MUTTA älä jätä maksamatta, koska maksuhäiriömerkintä poikii pirullisia asioita. :)

Käyttäjän AleksiMelto kuva
Aleksi Melto

Yksityiset sakkofirmat ja perintätoimistot on helposti samaa lafkaa, pikavippimestojen tapaan. Eivät käsittele valituksia/oikaisuja ja laittavat sakot perintään suoraan alle laissa määrätyn valitusajan, mikä on 30-päivää. Tässä tapauksessa olivat sentään vaivautuneet vastaamaan. Itse sain sakon oman pihan vieraspaikalta, jossa ei lukenut vaadetta pysäköintiluvalle. Sakossa luki. Myöhenmmin paikkaan laitettiin kyltti pysäköintiluvasta. Kerran sain myös sakon, koska yöllä oli satanut lunta ja lupa ei ollut luettavissa. Näin siis mm. ParkkiPaten tapauksessa.

Ei siis ollenkaan haluttua, oikeudenmukaista ja kaikkien etua ajavaa huomautusrankaisukäytäntöä, jota sen pitäisi olla. Liukuhihnatuotannon omaista ihmisten syyllistämistä, uhkailua ja kiristystä.

Lain mukaan sakkojen kirjoittajan on myös oltava valtionvirkamies, mitä näissä tapauksissa ei siis ole. KKO:n päätöksen mukaan parkkivalvontafirmoja saa kyllä olla, mutta lain mukaan he eivät toistaiseksi saa sakottaa ihmisiä. Ansaintamallin tulee perustua, esimerkiksi talonyhtiöiltä perittäviin valvontamaksuihin.

Vaikka perusjärjellä ajateltuna kyseessä on selvästi sakko, on tämä teknisesti muotoiltu muotoon "sopimuksen mukainen maksu". Mielestäni se on pelkkää sanahelinää ja kyseessä on sakkoon rinnastettava maksu, mutta ennakkotapausta ei tästä ole hovi- tai kko:sta. Ainoastaan yksi surkeasti hoidettu Helsingin käräjäoikeuden tapaus, jossa tuomio kallistui parkkifirman puoleen.

Jukka Palo

Uuden Suomen kirjoittajista ainakin Jaana Pelkonen on HOK-Elannon edustajistossa. Kysykää häneltä!

Jukka Palo

Onnittelen mediakasvattaja Teemu Kammosta S-ryhmän kasvattamisesta. Onkohan Teemu Kammosella S-etukortti?

Käyttäjän VesaHytnen kuva
Vesa Hytönen

Palataanpa tähän vanhaan keskusteluun vielä hiukan. Noihin samoihin aikoihin tammikuussa ajoin pienen ostarin parkkipaikalle, laitoin kiekon tuulilasin kulmaan ja lähdin Ärrälle asioilleni. Parkkipaikalla oli vanhempi mies yöllä satanutta lunta lapioimassa ja hän kysyi kun kävelin ohi, että olinko laittanut kiekon oikein. Hän ilmeisesti touhuaa siinä pihalla muutenkin, sillä hän kertoi, että XXXXX-parkkifirma jakaa siinä hyvin auliisti virhemaksuja. Mies oli haastatellut lappujen kirjoittajaa ja oli kuullut, että "johtaja on käskenyt kirjoittaa maksulappuja niin paljon kuin mahdollista". Valokuvat pitää ottaa mikäli mahdollista siten, että ikkunan nurkassa oleva kiekko ei tulisi kuvaan näkyviin. Työtään tämäkin kynäniekka teki annettujen määräysten mukaan ja elättää sillä perhettään.

Että sillä lailla.

Toimituksen poiminnat