Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kimmo Hoikkala esitti kiinnostavan kysymyksen Vapaavuorossa: ”Minua on aina askarruttanut kysymys, miten maamme eräs merkittävimmistä nettisivustoista siis Uusi Suomi sijoittuu puoluekartalla kirjoittajien ja lukijoiden valossa.” Minuakin askarruttaa. Siksi värkkäsin hyvin kevyen ja epävirallisen kyselyn Usarin bloggaajille ja lukijoille: http://www.surveymonkey.com/s/5H88CTS Käykää...
Minun täytyy myöntää, että Anonymous liikkeenä viehättää minua. Se viehättää perusajatuksensa vuoksi: nimetön vallankäytön kohde on liikkeen nimissä vapaa vastustamaan vääryyttä. Anonymous-liike on myös hyvin brändätty. Valkoinen Fawkes-naamari näkyy katukuvassa ja näyttää juuri sopivan ärsyttävältä erottuakseen valokuvissa esimerkiksi omituisten Occupy-mielenosoittajien tempauksissa. Olen...
Minulla on ollut ilo pitää käytössäni LG:n uutta Windows-puhelinta Optimus 7:ää. Luuri oli minulla viikon ja viime viikon Petterillä. Kohta kolmas henkilö saa sen käyttöönsä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, puhelin on erinomainen laite. Kiinnostavan puhelimesta tekee erityisesti Windows Phone –käyttis, mutta kyllä rautakin pärjää nokialaisille koska tahansa. iPhone ja Samsungin Galaxyt jäävät...
Jos tänään julkaistavaksi odotettu Windows-puhelin osoittautuu lähellekään yhtä hyväksi kuin odotan, Nokialla ei ole mitään hätää. Ja minun odotukseni perustuu pelkkään varttiin N9 kädessäni sekä viikkoon Windows Phone –käyttöjärjestelmä taskussani. Ennen kuin pidätte minua tyhmänä ja pätemättömänä arvioimaan Nokian tulevaisuutta, lukekaa perusteluni. Kiitos. N9 on toistaiseksi paras Nokian...
Odotus on päättynyt. Puheenvuoron kirjoituskilpailun osallistujia oli 13 ja taso yllättävän korkea: yhtään huonoa tekstiä kisaan ei osallistunut. Silti: yksikään kirjoitus ei olisi ansainnut laudaturia, eli korkeinta arvosanaa. Parasta kirjoituksissa oli tekstin ajatus ja aiheiden käsittely. Kaikki osallistujat ovat kokeneita bloggaajia, mikä näkyy kirjoitusten ajatusten kehittelyssä. Harva...
Tilasinpa tässä päivänä eräänä ylioppilastutkintolautakunnalta ylioppilaskokeiden tulokset. Maanantaina sähköpostiini – sallinette fraasin tässä yhteydessä – kolahti äidinkielen aineistokoe. Ja kappas, mehän tuotamme palvelua, jossa ihmiset käyttävät kielellistä lahjakkuuttaan. Mikäs sen mukavampaa! Järjestetään siis kirjoituskilpailu. Lataa oheinen pdf-tiedosto tästä ja valitse yksi yo-...
On vihdoin aika jatkaa Puheenvuoron poliittista vitsikilpailua. Uuden Suomen toimitus valitsi lähetettyjen vitsien joukosta finalistit. Ne löytyvät tämän tekstin kommentteina. Suljen vitsien lähettämisen jälkeen kommentoinnin tästä kirjoituksesta. Äänen voit antaa peukuttamalla kommenttia. Äänestysaika kestää ensi viikkoon, jonka jälkeen suosituin vitsi palkitaan. Palkinnon saa myös toimituksen...
Uutisoin juuri MTV3:n teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan joka viides suomalainen kannattaa kuolemantuomiota. Tulos ei sinällään ole yllätys, mutta että suomalaiset kannattavat kuolemantuomiota Norjaan. Se on kiinnostavaa. Kyse on tietenkin Anders Behring Breivikin ansaitsemasta rangaistuksesta. Breivik tunnusti Oslon ja Utöyan murhenäytelmät teoikseen, mutta häntä ei vielä ole todettu...
Olin 21-vuotias, kun koskin ensimmäistä kertaa tummaihoista ihmistä. Hänen nimensä oli Joao. Me istuimme samalla luennolla Tampereen yliopistossa, esittäydyimme kättelemällä ja kävimme luennon jälkeen lounaalla. En tavannut Joaota (jos hänen nimensä nyt näin taivutetaan) enää koskaan.Tapaaminen on painunut mieleeni, sillä minun Suomeni ei ole ollut kovinkaan kansainvälinen. Vartuin lapsuuteni ja...
Lupasin viime viikolla järjestää Puheenvuorossa kilpailun parhaasta uudesta poliittisesta vitsistä.Päätimme toimituksessa siirtää vitsikilpailun tulevaisuuteen Norjassa tapahtuneen joukkosurman vuoksi.Terroristi on saavuttanut tässä pienen voiton ja kyennyt syrjäyttämään huumorin tuottamallaan pahalla ololla. Tästä huolimatta lykkäämme vitsit tuonnemmas.Kisan lupaan toki järjestää.
Uuden Suomen toimitus järjestää Puheenvuoron käyttäjien kesken kilpailun, jossa etsitään parasta uutta poliittista vitsiä. Kilpailuun lähetettyjen vitsien kesken järjestetään äänestys. Viisi parasta vitsinikkaria palkitaan kirjapalkinnoilla. Tee siis näin: rekisteröidy Puheenvuoroon, kirjoita uusi poliittinen vitsi ja lähetä se kommenttina tämän kirjoituksen perään. Toimitus suodattaa ensi...
Koska olette viisaita, miksi en pyytäisi apuanne henkilökohtaisessa asiassa? Harkitsen uuden tietokoneen hankkimista kotiini. Valitettavasti vaihtoehtoja on aika lailla, enkä ole seurannut rautapuolen kehitystä mitenkään erityisen tiiviisti. Mikä olisi siis hyvä laite hankittavaksi? Tarpeeni on pääasiassa viihdekäyttö. Kone pitäisi siis liittää televisioon elokuvakäyttöön ja mahdollisesti...
Joskus toimittajalla on aikaa väsäillä. Niinpä laskin yksinkertaisella excel-metodilla hallitusohjelmassa käytetyt verbit. Alla tarkistamaton lista 15 yleisimmästä teonsanasta perusmuodossa. Huomiona tiedoksi, että suurin osa sanoista oli passiivissa.Ohessa myös Wordlella puuhattu sanapilvi. Kokosin saman sanan taivutusmuodot yhteen yleisimmän muodon mukaan. Tämäkin esitys on tarkistamaton....
Elän nykyään kummallisessa kuvassa todellisuudesta. Perussuomalaisten viime syksynä alkanut nousu on sekoittanut ihmiset, joita olen aina ennen pitänyt maltillisina ja älykkäinä ihmisinä. Sellaisina, jotka kutsuvat itseään liberaaleiksi ja edistysmielisiksi. Ennen heillä oli ajatuksia ja mielipiteitä maailmasta, siitä millainen se voisi olla ja mitä siellä voisi tehdä. Kävin pitkiä...
TOP Model onnistui suututtamaan viime viikolla kaikki. En kehota ketään allekirjoittamaan tätä adressia. Kohu mennee samaan lastiin kera niiden muiden viime vuosina syntyneiden, joita ”en ole nähnyt, mutta siitä suuttunut”. TOP Model –lehti ei ole sama asia kuin TOP Model –verkkosivusto. Toinen on Suomessa tuotettu käännetty sarjakuva - vakuuttaa tekijä - ja toinen äärimmäisen surkeasti...
Teemu J Kammonen
Kirjoittaja on Uuden Suomen toimittaja, joka vihaa Comic Sansia.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?